Tallinnan reissun kolmas ja viimeinen päivä oli puolikas ja aikaa oli vain lounaalle. Olimme syöneet virolaista perinneruokaa ja klassista poikkieurooppalaista illallista (onko sellaista?). Matkan päätteeksi halusimme kokeilla jotain muuta. Saimme vinkin mainiosta italialaisravintolasta, La Bottegasta, toiselta ruokabloggarilta, Annalta. Kiitosta vain. Tallinnan italoantia on kehuttu muutenkin, joten toivoin parasta. Vieraan maan huono keittiö toisessa maassa nautittuna on masentava kokemus. Osaan välttää sellaisia jo kohtuullisen hyvin.
Saavuimme La Bottegaan klo 14. Paikka oli tyhjä. Hämmentävää. Meidät otti vastaan varsin itsetietoisen oloinen, mutta äärimmäisen kohtelias miekkonen. Sali on korkea ja jylhän oloinen. Viinihyllyt ulottuvat metrien korkeuteen, kattoon saakka. Tamminen portaikko antaa vahvaa luonnetta tilaan. Taustalla soi hivenen turhan alleviivatut italoklassikot. Ehdimme juuri tilata, kun paikalle alkaa ilmaantua suomalaisia pöytä kerrallaan. Tunnin päästä paikka on täynnä. Klo 15, turisteille luonteva lounasaika päiväramppauksen jälkeen.
Tilaan alkuun ravioleja täytettynä Robiola-juustolla ja perunalla rosmariinilla maustetun voikastikkeen kera. Näen jo pintapuolisesti, että annos on aitoa Italiaa. Pasta ui voissa ja vähempikin olisi riittänyt, mutta se on saapasmaassa yleistä. Pastan kypsyys on täydellinen ja maku täyteläinen olematta tunkkainen. Rasvapommi, jota voisi hotkia turhan paljon, jos saisi mahdollisuuden. Vaimo testaa keittiön klassikolla. Spaghetti aglio olio e peperoncino eli valkosipuli-oliiviöljy-chili -pasta. Kestää vertailun Italian paikkoihin. Voi, kunpa Tampereeltakin saisi tällaista pastaa!
