Palaavatko kaivatut ja nostalgiset Nami Nami -vanukkaat myyntiin? Valio vastaa

naminami
Nami Nami -vanukkaat tulivat myyntiin 70-luvulla. Valio

Suomalaiset kaipaavat Nami Nami -vanukkaita takaisin kauppojen hyllyille.

Valion Facebook-sivuille postattu pyyntö Nami Nami -vanukkaiden paluusta sai suomalaiset liikkeelle. Kuva keräsi tuhansia tykkäyksiä ja kirvoitti keskustelua nostalgisista vanukkaista. 

– Nami Namit lanseerattiin vuonna 1972, jolloin tuotetta oli myynnissä vain Pohjois-Suomessa. Nami Namin markkinointi alkoi varsinaisesti vuonna 1974. Vanukkaiden valmistus lopetettiin vuonna 2004, kun Valion Kouvolan tehdas suljettiin. Nami Namit valmistettiin Kouvolassa, kertoo Valion viestintäpäällikkö Kaisa Tikkanen


Onko toivoa, että vanukkaat vielä joskus palaisivat myyntiin? 

– Nami Namien paluu ei nyt näytä todennäköiseltä, sillä niin sanotuille tavallisille vanukkaille ei tällä hetkellä ole tarpeeksi kysyntää. Seuraamme toki aktiivisesti kuluttajien toiveiden ja tarpeiden muutoksia ja kehitämme tuotevalikoimaa sen mukaan, Tikkanen sanoo. 

Vaikka paluu ei ole todennäköistä, voivat Nami Nami -vanukkaiden ystävät kuitenkin tunnelmoida vanhoilla vanukasmainoksilla, joissa seikkailevat tutut eläinhahmot. 




Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!