Nutella-jäätelö on tämän kesän hitti – superhelppo tehdä kotona!

nutellajädekuva
Dr Sugar -blogi

Dr. Sugar -blogia pitävät Jinna Lappalainen & Jonna Ahonen kehittelivät ehkä kesän herkullisimman jäätelön.

Nutella-jäätelö syntyy kotona käden käänteessä. 

– Idea Nutella-jäätelöön lähti siitä, että meillä oli kaapissa purkki Nutellaa, ja kumpikaan meistä ei tykännyt siitä sellaisenaan. Blogissamme on aina kesäisin paljon helppoja jäätelö- ja mehujääreseptejä, joten luonnollisesti tuli kokeiltua tätä simppeliä ja sitäkin herkullisempaa jädeä, Dr. Sugar -bloggaajat kertovat.

Nutella-jäätelön tekeminen kotikeittiössä onnistuu myös ilman jäätelömuotteja.

– Suosittelemme tekemään jäätelösatsin tuplana noin litran mittaiseen kulhoon tai vuokaan, kelmuttamaan sen ja pakastamaan siinä ihan jäätelöksi.

Nutella-jäätelö

Tarvitset:

2½ dl vispikermaa
175 g nutellaa, eli puoli purkillista
3 rkl maitoa

Tee näin:

1. Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Lusikoi joukkoon nutella ja vatkaa se joukkoon.
3. Lisää lopuksi maito ja vatkaa seos tasaiseksi.
4. Kaada seos jäätelömuotteihin (tai silikonisiin muffinivuokiin) ja peitä vuoat foliolla. Tee folioihin pienet viillot ja laita siitä jädetikut pystyyn vuokiin.
5. Laita vuoat pakkaseen ja jäädytä seuraavaan päivään, tai vähintään kuuden tunnin ajan.
6. Ota vuoat pois pakkasesta ja lämmitä niitä hetki vaikkapa juoksevan veden alla, kunnes jäätelöt irtoavat vuoista.
7. Koristele tai nauti sellaisenaan! Käytimme itse koristeluun tummaa suklaata ja spelttipopseja.

Kokeile myös:


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.