Mitä tapahtui Ikean hodarille? Kummallinen uutuus ihmetyttää

shutterstock_282467483
Ikean uutuushodari ei näytä lainkaan tältä. Shutterstock

Japanin Ikea ottaa rohkean askeleen eteenpäin, sillä myyntiin otetaan etenkin suomalaisten silmiin hyvin eriskummalliselta näyttävä uutuushodari.

Huonekalujensa lisäksi kuuluisuuteen nousseista lihapullistaan tunnettu huonekalujätti Ikea ottaa Japanissa myyntiin hämmentävän uutuusherkun. Jää nähtäväksi saadaanko tuote jatkossa myyntiin myös Suomessa.

Söisitkö kokomustaa hodaria?

Ninjahodarissa erikoista on se, että se on väritykseltään kokonaan musta. Sekä sämpylä että hodarinakki ovat kumpikin pikimustia. Ainoastaan täytteet, kuten ketsuppi ja sinappi näyttäytyvät uutuusherkussa tutuissa väreissään.

Uutuushodarin raaka-aineet saavat värinsä tietynlaisesta hiilestä, jota saadaan bambusta. Japanilaiset ovat vuosien saatossa tarjoilleet useampiakin maailmalla värinsä vuoksi mainetta niittäneitä herkkuja kokonaan hiilellä mustiksi värjättyinä.

Erikoista oudossa uutuushodarissa on myös se, että se on mitoiltaan huomattavasti tavallista hodaria suurempi: kaiken kaikkiaan nakkisämpylällä on makkaroineen päivineen mittaa huikeat 30 senttimetriä.

Lähde: rocketnews24

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.