Helteellä ruokaa ei välttämättä tee mieli samaan tapaan kuin normaalisti, mutta veden juonnin ohella myös ruokailuun on syytä kiinnittää huomiota – myös silloin, kun kuumus on viedä huomion.
Am New York -sivusto kokosi yhteen ruokia, jotka maistuvat myös hellesäällä – ja parhaimmillaan viilentävät oloa. Poimi vinkit aurinkoisten päivien kauppalistalle!
LUE MYÖS: Näin saat tarpeeksi vettä päivän aikana – 1,5 litraa menee huomaamatta!
Mausteiset ruoat
Kun ruoassa on paljon mausteita, saattaa se aiheuttaa hikoilua. Tästä huolimatta mausteisen ruoan syöminen helteellä voi olla hyväksi, sillä hikoilu viilentää kehoa.
Jäähilejuomat
Harva herkku maistuu helteellä yhtä hyvältä, kuin klassinen jäähilejuoma. Jäähilejuomassa on myös se hyvä puoli, että sen mukana tulee nautittua nesteitä – ja kämmenetkin pysyvät viileinä hetken aikaa.
Vesipitoiset vihannekset ja hedelmät
Koska nesteytys on helteellä ensisijaisen tärkeää, kannattaa helteellä kiinnittää huomiota siihen, että myös vihannesten ja hedelmien muodossa tulee nautittua vettä. Tästä syystä esimerkiksi vesimeloni, tuoreet herneet, ananas ja kurkku ovat helteellä oivaa välipalaa.
Jäätelö
Monelle olennainen osa hellepäivää on rauhassa nautittu jäätelö, eikä turhaan, sillä herkullisen maun lisäksi jäätelö myös viilentää hetkellisesti.
Lähde: Am New York