Kyllästyttävätkö maitorahka ja banaanit? 10 uutta ideaa dieettiisi

välipala
Shutterstock

Alkaako iänikuinen maitorahka maistua jo puulta? Piristä treeniruokavaliotasi alla listatuilla, terveellisillä ruokaideoilla!

Tammikuu on monille otollista aikaa remontoida ruokavaliotaan terveellisemmän näköiseksi. Ei ole kuitenkaan ihan yksinkertaista löytää päivän kaikkiin aterioihin sekä maun että terveyden kannalta monipuolista ravintoa.

Dieettiruokavalion välipaloiksi suositellaankin usein samoja ja jo vähän tylsäksi käyviä tuotteita: maitorahkaa, banaaneja, siemeniä, kananmunia ja vihanneksia. Kaikki edellä mainitut ovat hyvä osa terveellistä ruokavaliota. Listasimme alla ideoita, joiden avulla terveellinen ja vähäkalorinen syöminen voi muuttua vähän jännittävämmäksi.

1. Lisää puuroosi kananmunaa

Keitä kattilassa vettä ja puurohiutaleita. Riko joukkoon kananmuna, ja sekoita hyvin. Keitä ja sekoita puuroa, kunnes myös kananmuna on kypsää. Lisää annokseen vielä mantelimaitoa ja kanelia, ja ihanan makuinen ja proteiinipitoinen aamiaisesi on valmis!

2. Höystä mehua täysjyvätuotteilla

Valmista kattilassa tai liottamalla esimerkiksi ravintorikasta kvinoaa, ja sekoita sitä tuorepuristettuun appelsiinimehuun. Liotetut pellavansiemenet tai chia-siemenet toimivat myös mehun kanssa.

3. Lisää pinaattia lounaskeittoosi

Aina ruoanlaitto ei vain maistu, eikä siitä tarvitse murehtia sen kummemmin, kunhan osaa valita järkevästi valmisateriansa. Jos laiskuus iskee lounasaikaan, lämmitä kattilassa tai mikrossa vähäkalorinen tomaattikeitto ja lisää keiton joukkoon ennen lämmittämistä reilu kourallinen tuoretta pinaattia. Pinaatti on oikea ravintopommi laihduttajalle: se sisältää runsaasti k-vitamiinia, foolihappoa, kaliumia, magnesiumia, seleeniä, A-vitamiinia, C-vitamiinia sekä B6-vitamiinia.

4. Tuore kurkuma

Tuore kurkuma on trendikäs terveystuote vuonna 2015. Se auttaa lihaksia palautumaan treenin jälkeisestä rasituksesta ja helpottaa rankan treenin aiheuttamia kipuja. Raasta maustekurkumaa munakkaan joukkoon tai nauti kurkumalla maustettu, kirpeä smoothie.

5. Pellavansiemenet

Lisää pellavansiemeniä puuroon, jogurttiin, munakkaaseen tai smoothieen. Pellavansiemenet sisältävät runsaasti terveellisiä kuituja, ja ne rauhoittavat vatsaasi tiukan dieetin yhteydessä mukavasti.

6. Syö kaalia

Kaalia voi lisätä melkein mihin tahansa ateriaan huoletta. Se on vähäkalorista, kuitu- ja vitamiinipitoista syötävää, joka sopii yhteen monen erilaisen ruokaelementin kanssa.

7. Valmista suuria ruokamääriä kerralla

Jos valmistat itsellesi ravitsevan aterian, tee suosiolla kerralla isompi satsi ruokaa. Säilö terveellinen ateria pieniin, muovisiin annoskippoihin jääkaappiin ja pakastimeen. Näin järkevää syömistä on aina kätesi ulottuvilla kotonasi, etkä sorru pikaruokaan ensi kerralla, kun et ehdi kokata.

8. Vältä vehnää

Tämä vinkki ei varmaankaan tule laihduttajalle yllätyksenä, mutta vehnänkulutukseen kannattaa todella kiinnittää huomiota. Tavalliset vehnäjauhot voi helposti korvata kokojyvätuotteilla, kauralla tai mantelijauhoilla. Terveellistä kvinoaa voi myös lisätä leivonnaisten joukkoon. Harkitse myös itse tehtyä leipää kaupan pullaleipien sijasta: näin tiedät varmasti, mitä leipäsi sisältää, ja voit säädellä vehnän määrää käyttämällä vehnän sijasta taikinassa esimerkiksi porkkanaraastetta.

9. Lisukkeeksi papusalaattia

Valmista kanan, kalan tai vähärasvaisen lihan lisukkeeksi papusalaatti. Lisää salaattiin makusi mukaan erilaisia papuja, kikherneitä, pilkottua punasipulia ja haluamiasi yrttejä. Pavut pitävät sinut pitkään täytenä ja korvaavat mainiosti pastan, riisin ja juustot.

10. Houkuttelevat viikonloppunaposteltavat

Varsinkin perjantai-iltaisin rankan viikon jälkeen dieetti voi olla koetuksella. Herkuttele sipsien ja namien sijasta pilkotuilla vihanneksilla ja kermaviilidipillä. Tee itsellesi hauskoja cocktailpaloja terveellisistä naposteltavista. Esimerkiksi viinirypäleet ja kevyet juustot eivät romuta dieettisi tuloksia.

Osittainen lähde: Shape.com

Lue myös:

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!