Tuntuu lähtökohtaisesti oudolta, että kotiruoka ja ravintolaruoka ovat omia käsitteitään. Raja on toki häilyvä, mutta Suomessa se on huomattavasti selvempi kuin esim. Välimeren maissa. Italialainen ravintola-annos näyttää kotiruoalta ja valloittaa yleensä maullaan, josta huokuu rakkaus ruokaan. Suomessa ei liiemmin pata- ja klassikkoruokia listoilla näy. Pöydässä jaettava ruoka on yksi tämän hetken ravintolatrendeistä, mutta meilläpäin sitä on näkynyt vain muutamissa ravintoloissa. Olemme pihvikansaa. Ulkonasyöminen tarkoittaa suurelle osalle pippuripihviä. Itselleni ravintolaruoka-käsitteessä oli aiemmin hivenen negatiivinen sävy, joka on sittemmin monipuolistunut. Ravintolaruoka maistuu yllättävän monessa paikassa enemmän tai vähemmän samalta, mikä lienee suosituimpien puolivalmisteiden syytä. Pihvien kastikkeet, burgerien sämpylät ja pihvit, kermainen kanapasta… Näihin täydellisesti kyllästyneenä olenkin jättänyt jo vuosia parinkympin pihvipaikat kokonaan väliin. Voin syödä perusmättöä, kun sille on sopiva hetki tai se on ainoa vaihtoehto. Muuten haluan panostaa ulkonasyömiseen harvemmin, mutta enemmän. On tuskallista maksaa viisikymppiä ravintola-ateriasta, jota paremman olisi onnistunut tekemään kotonakin. Kun budjettia nostaa 70-100 euroon, saan todennäköisemmin makuelämyksiä, jotka muistan seuraavanakin päivänä - joskus jopa vuosien päästä. Jätetään yksi kerta väliin ja syödään seuraavalla kerralla todella hyvin. Ravintolaruoka tarkoittaa minulle myös oman kokkaustasoni ylittävää kokemusta.
Ravintolaruokaa kotona
Täällä ravintoloissa kiinnitetään mielestäni aivan liikaa huomiota annoksen esillepanoon ja ravintolan konseptiin eikä siihen olennaisimpaan eli ruoan makuun. Karu yleistys, mutta pitää valtaosassa rafloja paikkansa. Laadukkaita raaka-aineita ei metsästetä vaan saadaan puolivalmiina ketjujen keskuskeittiöistä. Keittokirjoissa ravintolaruoka paljastuu usein kuitenkin moniulotteiseksi kokonaisuudeksi, jonka valmistukseen kuuluu kotiruokaa useampia vaiheita ja lopputulos on herkullinen osiensa summa. Tämäkin tietty yleistyksenä. Olen kokkaillut viime kuukausien aikana muutaman "ravintolaruoka-annoksen" ja yllättynyt aina positiivisesti. Huikein makukokemus oli Farangin karamellipossu, jonka maku palaa yhä mieliin pelkästä ajatuksesta. Ja ihan itse tein.
