Juustolla kuorrutettu jauheliha-polentavuoka

MTV Oy, All rights reserved

Suomalaiset rakastavat jauhelihaa. Puolet markettien paketissa myydystä lihasta on jauhettua. Valikoima on alkanut hiljalleen kasvaa ja tavallista laadukkaampiakin jauhelihoja on tuotu myyntiin. Sain tilaisuuden testata Kotitilan suoraan tilalta toimitettua tuoretta jauhelihaa Lihaa parhaimmillaan -reseptikisan merkeissä. Tavoitteena oli päivittää arkiruokaa yksinkertaisilla ja maistuvilla resepteillä ja innostaa kotikokkeja kokeilemaan jauhelihaa hiukan uudella tavalla. 

Otin lähtökohdaksi suomalaisen arki- ja kouluruokaklassikon, liha-perunasoselaatikon. Halusin rakentaa sen uusiksi, helppouden säilyttäen. Vaihdoin perunasoseen polentaan eli maissipuuroon, josta löytyisi hirmuisesti potentiaalia monessa muussakin arkiherkussa. Hyytyneen puuron päälle laitetaan jauhelihakastike, pinnalle juustoa ja herkku uuniin kuorruttumaan. Tähän aikaan vuodesta jääkaapissa on melkein aina sieniä, joten laitoin vuokaan mukaan suppilovahveroita. Yrteistä sävyjä ja voimaa.

HUOM!Polentan keittoajat sekä veden ja maissin suhteet vaihtelevat jossain määrin. Käytin tässä oman pakkauksen ohjeen mukaisia määriä.

VINKKI!Käytin paistovuoan pohjalla leivinpaperia lähinnä varmistamassa, että saan leikattua sieltä nätin palasen kuvaan. Toimi hyvin, mutta toimisi varmasti myös paljaaltaan.

PS.Tämä on reseptikisan 3. osakilpailu. Ensimmäisessä osassa pääsin finaaliin tällä grillausreseptillä, luomupossunkylkeä ja kolmea kaalia. Tuomarina toimii chef Sasu Laukkonen. Neljästä osakilpailusta kerätty finaali kisataan loppuvuodesta. Ilmoittelen sitten tarkemmin vaalityön merkeissä. :)

Juustolla kuorrutettu jauheliha-polentavuoka

4-6 hlölle

500 g naudan jauhelihaa

2,5 dl polentaa (150 g)

12,5 dl vettä

2 oksaa rosmariinia, lehdet irrotettuina

muutama oksa timjamia, lehdet irrotettuina

muuta lehti salviaa

1 l suppilovahveroita

1 sipuli, hienonnettuna

1 valkosipulinkynsi, hienonnettuna

1 dl valkoviiniä

2 dl kermaa

1 pallo mozzarellaa (200 g)

1 dl raastettua parmesaania

oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

(yrttejä viimeistelyyn)

Tee ensin polenta pakkauksen ohjeen mukaan. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada valuva maissipuuro vuokaan ja anna sen jähmettyä (viileässä kuten jääkaapissa tai parvekkeella tietenkin nopeammin).

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja paista sienistä liiat nesteet pois. Laske lämpöä keskitasolle ja lorauta pohjalle hiukan oliiviöljyä. Lisää sipuli ja yrtit ja sekoita ne sienten joukkoon. Anna kuullottua muutama minuutti. Lisää valkosipulisilppu ja kuullota vielä minuutti. Lisää jauheliha ja ruskista se. Kaada pohjalle valkoviiniä ja anna sen haihtua. Kaada sekaan kerma ja anna hautua hiljalleen muutama minuutti. Maista ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos jähmettyneen polentan päälle. Revi mozzarellasta soiroja pinnalle kauttaaltaan. Raasta päälle parmesaania. Laita vuoka uuniin ja paista 30-40 min. Katso loppuvaiheessa mozzarellan väriä ja kun siihen alkaa ilmestyä ruskeita täpliä, ota vuoka pois uunista. Voit viimeistellä vuoan tai annokset tuoreyrteillä. http://blogit.mtv.fi/sivumaku/files/2014/10/Badge.png

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat