Juoma, joka sopii lähes joka tilanteeseen – "valtava trendi tällä hetkellä"

rose shamppanja
Tällä hetkellä laseissa poreilee monipuolineen roseekuohuva. Shutterstock

Jos viiniasiantuntijan pitäisi valita yksi ainoa juoma, jota hänen tulisi suositella, se olisi rosee.

Kun mietitään roseeviiniä, monelle nousee ensimmäisenä mieleen lämmin kesäilta hyvien ystävien ympäröimänä. Vaikka sää vaikuttaa edelleen paljon roseeviinin kysyntään, viiniasiantuntija Joonas Vainion mukaan ajatus siitä, että rosee olisi vain kesäjuoma, on koko ajan murtumassa.

– Rosee on valtava trendi tällä hetkellä! Sitä pystyy yhdistelemään hirveän monipuolisesti eri ruoille, ja siitä on hyvää vauhtia tulossa yhä enemmän koko vuoden ilmiö, Vainio toteaa.

Vainion mukaan roseeta ei enää nykyisin mielletä yhtä feminiiniseksi juomaksi kuin ehkä ennen, ja maailmalla on nostamassa kovasti päätään myös trendi, jossa miesporukat tilaavat ravintolassa oluen sijaan roseeta. Vainio vitsailee, että tämän trendin rantautumista joudutaan ehkä odottelemaan Suomeen vielä muutama vuosi.

Lista roseelle sopivista ruoista on lähes loputon

Sen lisäksi, että roseeta voi nauttia ympäri vuoden, se sopii lähes joka ruoalla ja tilanteeseen. Jos samppanjaa sanotaan juomaksi, jota voi nauttia läpi aterian, roseesamppanja on astetta vieläkin parempi vaihtoehto. Tämä johtuu Vainion mukaan siitä, että roseessa on astetta enemmän potkua, jolloin se sopii erinomaisesti myös täyteläisemmille liharuoille.

– Jos mietitään suomalaista joulupöytää ja pitäisi valita yksi viini, se olisi rosee. Se toimii kinkulle, se toimii sillille ja se toimii rosollille kenties paremmin kuin puna- tai valkoviini. Jos valitsisin ylppärijuhliin yhden viinin, valitsisin roseen; se sopii paahtopaistille, voileipäkakulle, sille sun tälle, Vainio luettelee.

Roseen puolesta puhuu Vainion mukaan myös se, että rosee on helppo ja mutkaton juoma, jonka kanssa ei tarvitse miettiä alueita tai rypäleitä. Hyvä rosee on hyvä rosee, Vainio kiteyttää.

***


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.