Koronapandemia on kurittanut ravintola-alaa jo yli vuoden, mutta silti Suomen ravintolakentälle tupsahtelee myös uusia tulokkaita. Johanna Nelson ja Juho Pajunen avasivat maaliskuussa Suomen ensimmäisen lämpimiin bageleihin ja laatuoluisiin keskittyvän ravintolan, sulkutilasta huolimatta.
Helsingin Annankadulle avautui tiistaina 23.3. lämpimiin, täytettyihin bageleihin sekä laatuoluisiin keskittyvä ravintola Yeastie Boi. Ravintolan keittiömestarina ja bageltaiturina työskentelee Johanna Nelson. Nelson on luonut uraa muun muassa BW Restaurants -ravintolayhtiössä vastaten tunnettujen ravintoloiden, kuten Farangin, Gaijinin ja Brondan jälkiruoista.

Toinen ravintolan perustajista, Juho Pajunen, on puolestaan vaikuttanut aiemmin muun muassa tisle- ja olutmaahantuonnissa sekä cocktailbaareissa, järjestäen myös menestyksekkään Helsinki Drink Festival -tapahtuman.
Lämpimiä bageleita huurteisen kera
Idea yhteisen ravintolan perustamisesta syntyi viime kesänä, koronapandemian aiheuttaman ravintolasulun jälkeen.
Yeastie Boi ei ole Suomen ensimmäinen bagelravintola, mutta se on Suomen ensimmäinen pelkästään bageleihin ja erikoisoluisiin keskittyvä ravintola. Turussa on toiminut vuodesta 2018 eteenpäin Bagel House -ravintola. Ravintolan toinen toimipiste avattiin vuonna 2019. Bagel House on ollut mukana Turun Tuomiokirkon terassilla (nykyinen Kirkkopuiston terassi).


