Joe paistaa auringossa seisovan autonsa kojelaudalla kaikkea pihveistä suklaakakkuun – yksi kokeilu päättyi tahmaiseen katastrofiin

etu joe arizona
Kameraone

Arizonalaismies paistaa erilaisia asioita autossaan huippukuumista lämpötiloista tunnetussa osavaltiossaan. 

20-vuotias Joe Brown aloitti sisältöjen tekemisen TikTokiin koronapandemian alkaessa maaliskuussa 2020. Suuren osaa maailmaa ollessa sulkutilassa kokeili Arizonan Phoenixissa asuva Joe paistaa keksejä ja kakkupohjia kotinsa katolla.

Nuorukaisen lähipiirin mielestä Joen kokeilut olivat mielenkiintoisia ja he kannustivat häntä jakamaan videoitaan myös TikTokiin.

Brutaalin kuumiksikin kutsutut Arizonan kesät järkyttivät viileämmistä ilmanaloista kotoisin olevia katsojia, ja Joen erilaiset kokeilut ovatkin keränneet miljoonia katselukertoja ja miehelle faneja ympäri maailman.

Tahmainen fiasko

Tämän vuoden huhtikuussa Joe päätti kokeilla, kuinka hänen auringossa seisova autonsa toimisi erilaisten ruokien kypsentämisessä ja paistamisessa apuna.

– Autossani on aina niin kuuma, että päätin tarkistaa sen sisälämpötilan yhtenä päivänä. Sisällä oli yli 200 fahrenheitia, Joe kertoo.

200 fahrenheitia on noin 93 celsiusastetta.

Artikkelin yllä olevalla videolla Joe kokeilee hampurilaisen valmistamista kojelaudallaan. Sen lisäksi Honda Accord Sportin kojelaudalla kokeillaan muun muassa myös suklaakakun paistamista ja pihvin kypsentämistä.

Kaikki Joen kokeilut eivät aina onnistu. Esimerkiksi viinikumimassasta valmistetun makean pizzan sulattaminen päättyi tahmaiseen katastrofiin, joka keräsi yli 14 miljoonaa katselukertaa Joen TikTokissa.

Joe suhtautuu positiivisesti keräämäänsä suosioon. Koronan aikana keksitystä hulluttelusta on nopeasti kasvanut hänelle kannattava kokopäivätyö sisällöntekijänä. Hän kannustaakin ihmisiä kokeilemaan rohkeasti erilaisia ideoita.

– Ei sinun tarvitse olla ammattitanssija tai laulaja ollaksesi kuuluisa netissä. Minä kokkaan asioita autossani työkseni, hän kannustaa.

Lähteet: Kameraone ja TikTok

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat