Internetin suosituin kanaresepti taipuu myös lihapulliksi – "samalla saa hyvän tekosyyn ostaa pullon marsalaa"

marsalapullat SIVUMAKU
Lihapullat sopivat nautittaviksi vaikka pastan kanssa. Jani Kinnunen/Sivumaku

Italialaisesta klassikkoruoasta inspiraationsa saaneet lihapullat sopivat niin arkeen kuin juhlaan, Sivumaku-blogissa kerrotaan. 

Makuja.fi uutisoi reilu vuosi sitten internetin suosituimmasta kanareseptistä, marsala-kanasta, joka on hurmannut ihmiset ympäri maailmaa.

Sivumaku-bloggari Jani Kinnusen mukaan marsala-kana on pikaruokaa parhaimmillaan, sillä se on helppotekoinen, supernopea ja mielettömän maukas. 

Katso marsala-kanan resepti Sivumaku-blogista.

– Teet ruoan alusta loppuun puolessa tunnissa. Ja siis kotikokin puolituntisessa, ei Jamie Oliverin, Kinnunen toteaa. 

Klassikkoreseptin raaka-aineet lihapullien muodossa

Tämä marsala-viiniä, broileria ja herkkusieniä sisältävä italialainen ruokaklassikko taipuu Kinnusen mukaan helposti myös herkullisiksi lihapulliksi, jotka sopivat nautittavaksi kaikenlaisten perunaruokien, pastan tai vaikkapa riisin kumppanina.

Näiden lihapullien valmistamista kannattaa harkita herkullisuuden lisäksi myös erään toisen syyn vuoksi. 

– Samalla saa hyvän tekosyyn ostaa pullon marsalaa, joka toimii loistavasti aterian jälkkärilasillisena, Kinnunen vinkkaa.

Katso herkullisten marsala-kanapullien resepti Sivumaku-blogista.

***

Broileri-vihannespannu ja helppo kukkakaaliriisi 3:54

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.