Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

IL: Uutuustuote nousi hitiksi täysin puskista – korvaako tämä vielä perinteisen lihapiirakan?

vihis
Vihis on noussut suureen suosioon.
Julkaistu 29.10.2015 15:00

MTV LIFESTYLE

Onko perinteisten lihapiirakoiden aika ohi? Iltalehti kertoo vegaanisen, lihapiirakkaa muistuttavan kasvispiirakan nousseen yllättäen suureen suosioon Suomessa.

Lihapiirakkaa muistuttava kasvispiirakka eli vihis on yllättänyt Suomessa suosiollaan. Lihansyöjäkansaksi mielletyt suomalaiset ovat innostuneet vegaanisesta tuotteesta yllättäen todella paljon.

– Näin kovaa kysyntää emme osanneet odottaa. Sen tiesimme, että tuotteella on ominaisuuksia, joita markkinoilta puuttuu, vihiksiä valmistavan HoviRuoan toimitusjohtaja Pekka Kaikkonen kertoo Iltalehdelle.

Vaikka kasvispiirakka saattaa kuulostaa monen korvaan lihaista piirakkaa terveellisemmältä vaihtoehdolta, ei vihiksen kohdalla ole säästelty rasvan määrässä. Kaiken kaikkiaan yksittäisessä piirakassa rasvaa on 14 grammaa – ja kilokaloreita 350.

– Olemme halunneet tehdä hyvänmakuisen tuotteen ja menneet maku edellä, Kaikkonen selittää.

Lähde: Iltalehti

Tuoreimmat aiheesta

Makuja