Iltalehti uutisoi eilen myös toisesta huijarikokista, joka on alallaan hyvin tunnettu. Henkilö lataa hienoja ruokakuvia sivuilleen ja valehtelee voittaneensa muun muassa keittiömestarien maailmanmestaruuden kahdesti.
Tiistaina levisi uutinen Hook-ravintolassa Helsingissä työskennelleestä huijarikokista, mutta tapaus ei olekaan ainoa laatuaan Suomessa.
Iltalehden uutisen mukaan Helsingissä taiteilee myös toinen ammattikokkina esiintyvä henkilö, joka ei todellisuudessa osaa edes hampurilaista paistaa. Hän on alallaan hyvin tunnettu ja huijannut muun muassa voittaneensa keittiömestarien maailmanmestaruuden kahdesti.
Lähes kaikki entiset esimiehet ovat kuitenkin sitä mieltä, että henkilön osaaminen on vahvasti liioiteltua. Iltalehden tietojen mukaan vain yhden esimiehen vaikutelma poikkeaa tästä.
– Hän ei edes ole keittiömestari koulutukseltaan. Todellisuudessa hän ei osaa kunnolla edes hampurilaista paistaa. Hänen puheensa ovat täynnä valheita, miehen entinen esimies kertoo Iltalehden haastattelussa.
– Hän latailee hienoja ruokakuvia fanisivuilleen ja mainostaa voittaneensa kilpailuja, mutta ne ovat valheita. Hän ei osaa valmistaa sellaisia annoksia, joista hän latailee kuvia, toinen entinen esimies kertoo Iltalehden haastattelussa.
Mies oli kertonut valehdelleensa voitetuista kilpailuista siinä vaiheessa, kun kaksi viikkoa kestänyttä työsuhdetta oltiin päättämässä.
– Sehän tässä hassua on, että kun ollaan käsityöammatissa, niin kovin pitkään ei voi huijata niin, ettei siitä jäisi kiinni.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
-
Lataa lisää
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.