Hyviä uutisia: Suklaan syönti on tutkitusti hyväksi – voi lisätä älykkyyttä

suklaa
Suklaan syömiselle löytyy monta hyvää syytä. Shutterstock

Tutkijat ovat löytäneet jälleen yhden hyvän syyn syödä suklaata. 

Tuore tutkimus osoittaa, että säännöllinen suklaan syöminen on yhteydessä parempaan kognitiiviseen suoriutumiseen. 

Tutkimukseen osallistui 968 henkilöä, joiden ruokavaliosta ja sydän- ja verisuonitauteihin liittyvistä riskitekijöistä kerättiin dataa. Osallistujille annettiin tehtäväksi erilaisia kognitiivisiin taitoihin liittyviä testejä. 

Suklaa tekee viisaammaksi?

Säännöllinen suklaan syöminen näytti tutkimuksen mukaan olevan yhteydessä parempaan suoriutumiseen testeissä. Tutkijoiden mukaan onkin mahdollista, että säännöllinen suklaan nauttiminen voi auttaa hidastamaan normaalia, ikääntymiseen liittyvää kognitiivisten taitojen heikentymistä. 

Suklaan on aiemmissa tutkimuksissa todettu muun muassa olevan hyväksi sydämelle, verenkierrolle, kolesterolille ja iholle. Erään tutkimuksen mukaan tummasta suklaasta voi jopa olla apua painonpudotuksessa. 

Tuore tutkimus suklaan terveyshyödyistä julkaistiin Appetite-tutkimusjulkaisussa.

Lähde: Telegraph

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat