Henri Alénin mukaan sirkassa on raaka-aineena paljon mahdollisuuksia. Kiinnostusta hyönteisten myyntiin elintarvikkeena löytyy muiltakin ravintola-alan toimijoilta.
Yllä olevalla videolla ötökkäkokki Topi Kairenius kertoo, miksi meidän pitäisi syödä hyönteisiä.
Ravintoloitsijat näyttävät ottaneen hyönteiset myönteisesti vastaan. Huippukokit Henri Alén ja Tommi Tuominen avaavat toukokuussa Helsinkiin kiertotalousravintola Ultiman, jonka ruokalistalta löytyy muun muassa sirkkoja.
Viking Linella puolestaan voi matkaaja valita toukokuun loppuun saakka kokonaisen hyönteismenun, johon kuuluu muun muassa jauhomatoja ja kuoriaistoukkia.
Samu-tuotteita valmistavan Entocuben toimitusjohtaja Perttu Karjalainen povasi jo aiemmin, että sirkoista voisi tulla Suomen seuraava vientivaltti.

