Huippubaarimestari vinkkaa: Suomalaisen metsän antimista syntyy trendikäs drinkki – tämä juoma valmistuu minuuteissa!

drinkki koskenkorva

Vaikka marjasato on tänä vuonna jäänyt monin paikoin pieneksi, herkullisen drinkin ainekset löytyvät lähimetsästä taatusti. Suomalaisista marjoista syntyy hetkessä herkullinen juomasekoitus, jota kehtaa tarjota paremmissakin kekkereissä.

VIDEO: Miten drinkit ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa? Katso vastaus videolta. 

Terveellisiä ja herkullisia metsien marjoja kannattaa hyödyntää myös drinkkien valmistuksessa, vinkkaa huippubaarimestari ja Altia Akatemian valmentaja Mikael Karttunen.

Jos metsäretkeltä on tarttunut mukaan kourallinen mustikoita, puolukoita tai vadelmia, tai miksi ei näitä kaikkia, tällä pääsee jo pitkälle.

Marjojen kanssa käy yllättävän moni juoma

Hyvässä drinkissä on sekä happoa että makeutta. Tässä juomassa happo tulee luonnollista kautta marjoista.

– Tuoreita marjoja käytettäessä marjat toimivat juomassa happona, jolloin sitruksia ei tarvita, Karttunen kertoo.

Marjojen, vodkan, sokeriliemen lisäksi juomaan lisättävän pidentäjän kanssa vain mielikuvitus on rajana.

– Kunhan ei kokista laita, niin kaikki käy. Marjojen kanssa käy lähes mikä tahansa, kuten tonic, fanta tai ginger beer, Karttunen vinkkaa.

Juoman vahvuuteen voi vaikuttaa alkoholimäärää muuttamalla.

Nopea marjadrinkki (1 annos)

Kourallinen marjoja (mustikoita, mansikoita vadelmia, puolukoita)
1 cl sokerilientä
4 cl (maku)vodkaa
jäitä

Lisää mukiin tai lasiin marjat ja vodka. Murskaa marjat lasin tai mukin pohjalle. Lisää joukkoon sokeriliemi ja reilusti jäitä. Nostele juoma sekaisin. Pidennä drinkki valitsemallasi  juomalla ja koristele esimerkiksi marjoilla tai puolukanvarvuilla.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!