Hirvenlihaa saadaan miljoonia kiloja vuodessa – tässä syy korkeaan hintaan

Hirvi, hirvenliha
Shutterstock

Hirvi on Suomen tärkein riistaeläin, jonka kilohinta on etenkin kauppojen hyllyillä hyvin korkea. Mistä tämä johtuu?

Hirvenlihaa saadaan vuosittain Suomessa paljon: vuosittaiset saaliit ovat 5–10 miljoonaa teuraskiloa. Tästä huolimatta kaupallisille markkinoille tuleva hirvenlihan määrä jää muutamaan prosenttiin vuosittaisesta saaliista ja hirvenlihaa myydään siksi kaupassa hyvin korkeaan hintaan.

Metsästäjät jakavat saaliinsa lähipiirilleen

Hirvi jaetaan ja kulutetaan yleensä metsästäjien ja heidän lähipiirinsä kesken, sillä useimmat metsästäjät eivät pidä myynnistä saatavaa hyötyä riittävänä. Osa saaliista päätyy maanomistajille ja muille sidosryhmille.

Metsästäjien heikkoon myyntihalukkuuteen vaikuttavat sekä saalismäärät että hirvenmetsästykseen liittyvät virkistys- ja tunnearvot sekä metsästyskustannukset. Metsästäjät pitävät riistasaaliin arvoa huomattavasti markkinoilta saatavaa hintaa korkeampana, sillä metsästyksen kustannukset ovat tavallisesti moninkertaisia esimerkiksi tukuista saatavan hirvenlihan hintaan verrattuna.

Hirvenlihan markkinoita rajoittavat myös saaliin hajanaisuus ja elintarvikelainsäädännön vaatimukset. Käytännössä seurueiden ja metsästäjien on helpompi myydä riistaa suoraan yksityisille kotitalouksille kuin kauppoihin.

Kuinka lihan arvo määritellään?

Hirvenlihan arvo määritettiin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimuksessa muun muassa lihan tuotannosta ja jalostuksesta syntyvän jalostusarvon perusteella. Hirvenlihan jalostusarvo muodostuu korkeaksi, kun siihen lasketaan hirvenlihan tuottamiseen tarvittavat metsästyskustannukset. Hirvenlihasta vain noin 10–15 % jalostetaan.

Suurin osa jalostettavasta hirvenlihasta käsitellään rahtijalostusyrityksissä, joilta metsästäjät ostavat palvelun omaan tai lähipiirin käyttöön menevälle hirvenlihalle.  Arvioiden mukaan metsästyskustannusten ja jalostuksessa ja vähittäiskaupassa syntyvä jalostusarvo oli noin 150 miljoonaa euroa.

Vähittäishintojen perusteella määritetty hirvenlihan arvo on samaa luokkaa kuin jalostusarvo. Arvon luotettavuutta heikentää kuitenkin hirvenlihan niukkuus markkinoilla. Koska suurin osa hirvenlihasta kulutetaan metsästäjien kotitalouksissa, hirvenlihaa arvotettiin lisäksi metsästäjien määrittelemien osto- ja myyntihintojen perusteella. Metsästäjien arviot hirvenlihan arvosta jäivät huomattavasti jalostusarvoa pienemmäksi. Tulokset perustuvat vuosina 2010 ja 2011 toteutettuihin metsästäjäkyselyihin ja jalostusyritysten haastatteluihin

Lähde: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat