Suomen Gastronomien Seura ry on valinnut helsinkiläisen ravintola Spisin Vuoden ravintolaksi 2015.
Suomen Gastronomien Seura on myöntänyt Vuoden ravintola 2015 -tunnustuksen helsinkiläiselle, pohjoismaista ruokaa taiteilevalle Spis-ravintolalle. Spis on 18-paikkainen ravintola Helsingin Kasarmikadulla ja tunnetaan puhtaista pohjoismaisista raaka-aineistaan.
Ravintolan keittiöstä vastaavat Antero Aurivuo ja Perttu Jokinen. Salia hoitaa Jani Kinanen.
– Tämä oli todella ihana yllätys. Todella hienoa, että Gastronomien seura palkitsee meidät tällaisella hienolla kunnianosoituksella. Itse olen tiennyt tästä jo jonkun aikaa, ja on ollut vaikeuksia hillitä tunteita, ravintola Spisin keittiöpäällikkö Antero Aurivuo kommentoi Makuja.fi-sivustolle.
– Olemme kolme vuotta tehneet periksiantamatonta työtä. Vaikea sanoa, miksi titteli tuli tällä kertaa juuri meille. Moni hieno muu ravintola on saanut palkinnon ja tänä vuonna oli meidän vuoro. Olemme varmasti osanneet tehdä siis jotain oikein, Aurivuo jatkaa.
Pieni ja pippurinen Spis
Spisissä illallisen pääosassa ovat kasvikset ja ravintolassa ollaan panostettu myös artesaaniviineihin sekä pohjoismaiseen olutvalikoimaan.
– Käytämme puhtaita raaka-aineita ja koitamme saada kasviksista kaikki maut irti. Yritämme työstää kasvikset parhaimmalla tavalla. Kunnioitamme raaka-aineita ja tuotetta, joka päätyy lautaselle. Meillä on artesaaniviinejä ja panostamme nyt vielä enemmän olutvalikoimaan sekä kahveihin.
Miten pieni, 18-paikkainen ravintola sitten voi pärjätä nykyisessä taloustilanteessa, kun moni fine dining -ravintola on jo joutunut sulkemaan ovensa?
– Ehkä menestyksemme salaisuus on se pienuus juuri. Meillä on henkilöstökustannukset melko pienet, toimimme fiksusti ja meillä on hyvä tiimi. Vaikeaa on toki välillä ollut, mutta pyrimme toimimaan fiksusti, emmekä pröystäile. Hyvää pöhinää on ollut nyt tammi-helmikuussa, Aurivuo summaa.

