Halpaa ja terveellistä: Näiden kotimaisten herkkujen kysyntä kolminkertaistuu pian

Juurekset
Shutterstock

Juurekset ovat loppuvuoden sesonkiruokaa ja näiden kotimaisten terveysherkkujen kysyntä kasvaakin joulukuussa jopa kolminkertaiseksi keskiarvoon verrattuna.

Juurekset ovat viime vuosina raivanneet oikeutetusti paikkansa ruokalautasille niin kodeissa kuin ravintoloissakin. Juuresten valtit ovat herkullinen maku, hyvä ravintoarvo ja ekologisuus. Mikä parasta, juureksia on kaikkien saatavilla ja vieläpä edulliseen hintaan.

Joulu on perinteisesti juuresten juhlaa. Suomalaiseen ruokaperinteeseen kuuluvat rosolli, porkkana- ja lanttulaatikot, mutta juureksista halutaan nauttia myös uusin tavoin ja entistä monipuolisemmin. Porkkanan, punajuuren ja lantun lisäksi suositaan palsternakkaa ja selleriä, maa-artisokkaa ja naurista, pieninä määrinä myös mustajuurta, juuripersiljaa, piparjuurta, retiisiä ja retikkaa.

Kotimaiset Kasvikset Ry:n arvioiden mukaan juuresten kulutus on joulukuussa jopa kolminkertainen vuoden keskiarvokuukausiin verrattuna.

Yhdistele juureksia muihin herkkuihin

Juureksia on helppo yhdistellä, mutta niitä kannattaa maistella myös erikseen ja etsiä niille parhaita makupareja. Porkkanalle sopii fenkoli tai anis, appelsiini tai rakuuna, punajuurelle omena tai timjami, lantulle inkivääri. Manteli, pähkinät ja siemenet täydentävät juuresten makuja, myös öljyinä.

Kaikki juurekset piristyvät piparkakkumausteista: kanelista, neilikasta, kardemummasta, muskotista, inkivääristä tai tähtianiksesta.

Marinoi, paahda tai osta vaikka valmiina

Monen mielestä uunissa paahdettuina juurekset maistuvat kaikkein parhailta, pehmeiltä ja täyteläisiltä. Joulun aikaan juureksia voi kypsentää uunissa lohkoina kerralla enemmänkin, ja kuumentaa pöytään vaihdellen sopiva määrä yrttejä lisäten. Soseutetuista juureksista valmistuu moni herkku, esimerkiksi hienostuneet keitot tai erilaiset tahnat hummuksen tavoin.

Koska juuresten makumaailma on yleensä makea, rinnalle sopii hapokas kastike. Keitettyjä tai höyryssä kypsennettyjä juureksia voi suikaloida ja antaa marinoitua sitrus- tai viinietikkakastikkeessa. Marinoidut juurekset muuntuvat helposti ruokaisiksi salaateiksi, kun niihin lisää esimerkiksi sinihome- tai vuohenjuustoa, kypsennettyjä härkäpapuja, savukalaa tai kinkkua.

Eri tavoin esikäsiteltyjen juuresten valikoimat lisääntyvät joulun alla. Valmiiksi kuoritut, pilkotut, kypsennetyt ja soseutetut juurekset nopeuttavat kokkausta. Täysin valmiitakin juuresruokia kehitetään joka vuosi lisää.

Lähde: MTK

Kokeile reseptejä:
Uunijuurekset

MTV LIFESTYLE

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!