"Geisha, Julia, Fazerina..." – nämä ovat joulun suosituimmat makeiset!

fazer
Karl Fazer -rasia on yksi Fazerin parhaiten myyvistä suosikeista.

Uusien joulumakeisten on vaikea päihittää perinteiksi muodostuneita suursuosikkeja myyntiluvuissa.

Joulumakeiset ovat monille olennainen osa joulunajan herkuttelua ja ne saapuvat kauppojen hyllyille paikoittain jo lokakuun aikana. Tietyt sesongin makeiset ovat muodostuneet jo perinteiksi ja niitä myydäänkin vuodesta toiseen eniten.

Fazerilta kerrotaan, että heidän suosituimpien joulumakeisten lista on säilynyt vuodesta toiseen lähes muuttumattomana.

Fazerin myydyimpien joulumakeisten joukkoa hallitsevat erilaiset suklaakonvehtilajitelmat kuten Present ja Karl Fazer, suosittujen suklaiden käärepapereihin pakatut konvehtiversiot kuten Geisha, Julia ja Fazerina sekä pitkät perinteet omaavat Vihreitä kuulia -marmeladirasia sekä Wienernougat-suklaarasia.

Fazerin myydyimpien joulumakeisten listalle mahtuu myös yllättäviä, uusia tulijoita.

– Vuonna 2015 suosituimpien listalle nousi Pätkis-konvehtirasia. Pätkistä käytetään paljon leivonnassa eli se saattaa osaltaan selittää suosiota, Fazerin makeisten edustaja Liisa Eerola kertoo.

Jouluisesti maustetun Fazer Joulusuklaan konvehtiversio mahtui myös kymmenen myydyimmän joukkoon.

Myös makeisvalmistaja Panda kertoo, että kuluttajien suosikit ovat säilyneet jo vuosia samoina eikä vaihtelua ole juurikaan ollut.

– Juhlapöydän konvehteja -rasia on ehdoton suosikki, Pandan kuluttajapalvelun edustaja Eeva Räihä kertoo.

Lisäksi Räihä kertoo, että myös Enkeli, Tonttu ja Joulupukki-suklaat sekä Suomi-konvehdit ovat joulunajan myyntimenestyksiä.

Fazerin konvehtirasioista ei Eerolan mukaan ole noussut esille yhtä, yksittäistä suosikkimakua, vaan kuluttajapalautteen mukaan tärkeintä on valinnanvara eri makujen välillä.

Pandan saaman palautteen mukaan taas yksi suklaakonvehti nousee ylitse muiden: pehmeä toffee -konvehti. Lisäksi Pandan ananas-konvehti tuntuu jakavan kuluttajien mielipiteitä voimakkaasti – osa ei innostu siitä ollenkaan, osa taas rakastaa sen makua.


***

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat