On kornia, että ikä, jolloin energiataso on usein korkeimmillaan, sitä halutaan nostaa vaikka väkisin. Tämä on juttu energiajuomista, joita itsekin satunnaisesti nautin, mutta joiden myymisen lapsille toivoisin kiellettävän.
Energinen historiani
Kuulun itsekin tyypilliseen (entiseen) nuorisoon, jonka mielestä yön yli valvominen oli jostain käsittämättömästä syystä houkuttelevaa ja kreisihienoa teini-iässä. 90-luvun alussa ei vielä edes haaveiltu energiajuomista. Kahvin makuun olin 15-vuotiaana juuri tottunut. Tehokeino löytyi apteekin kofeiinipillereistä. Innolla luimme etiketistä kofeiinipitoisuuden ja laskimme, montaako kahvikuppia se vastasi. Muutaman käyttökerran jälkeen huomasimme, että kolmesta tabusta iskee melkoinen tärinä ja rytmihäiriöt. Yhdellä sai silmät sepposen selälleen ja aamuyön lopputunnit vaativat toisen vahvistukseksi.
Täysikäisenä olin maistanut Thaimaasta tuotua Red Bullia, joka tuntui vinkeältä, mutta liian oudolta Suomen markkinoille. Yhtäkkiä kaupan hyllyihin ilmestyi guarana-pohjaiset energiajuomat. Niistä tuli normaali viihdeillan aloitus, vaikka todellista tarvetta virkistymiselle ei aina ollutkaan. Samalla kasvoi odotus tauriinipitoisten, niiden "oikeiden", energiajuomien sallimiseen. Sitten ne tulivat. Mutta suomalaiset markkinat osoittivat jälleen hankaluutensa. Siinä missä Mäkkäri on kompastellut kotimaisten kilpailijoiden kanssa, osoittivat suomalaiset juomatalot pärjäävänsä täysin globaaleille energiajuomajäteille. Kirjoitin toimittaja-aikoinani kuukauden kaikki juttuni jostain syystä aina putkeen, läpi vuorokauden. Läpiyön työskentely hoitui parilla tölkillisellä. Nykyisin ostan energiajuomia pitkää matkaa ajaessa ja joskus ennen asiakaspresentaatiota sykettä antamaan. En ihmeemmin pidä niiden mausta, mutta funktionaalisesti ne hoitavat hommansa.
Perjantaipärinöitä
Tiedän kohtuullisen hyvin energiajuomien sisältämät ainesosat ja niiden haittapuolet. Nyt tartunkin siihen, minkä monet kauppiaat ovat jo huomanneet ja minä kassajonossa muiden ostoksia vakoilemalla. Nuorten energiajuomien käyttö alkaa riistäytyä käsistä. Olen törmännyt hyvin usein nuoreen miehenalkuun, joka heittää kassahihnalle kolme tölkkiä energiajuomaa ja sipsipussin. Mainitsin asiasta jossain keskustelussa ja sain infoa "eeässästä" ja "perjantaipärinöistä". Kauhistuin, kun ymmärsin junnujen pitävän tärinää hauskana vaikutuksena. Itse sentään ymmärsin aina sen olevan "yliannostuksen" tulosta ja haittasi olemista.
