Chilillä uskomaton terveysvaikutus? Tutkijat janoavat lisätietoa

Shutterstock

Kiinassa tehtiin laaja tutkimus, joka antaa osviittaa siitä, että tulinen ruoka voisi olla yksi pitkän iän salaisuuksista.

BMJ-lehdessä julkaistussa China Kadoorie Biobank -tutkimuksessa selvisi, että chilin syöminen voi olla yhteydessä pidempään elämään. Tuoretta tutkimusta varten haastateltiin yli 500 000 kiinalaista, joiden elintapoja seurattiin seitsemän vuoden ajan. Tutkimuksen alkaessa osallistujat olivat 30–79-vuotiaita.

Onko tulinen ruoka pitkän iän salaisuus?

Kiinalaistutkimus kesti seitsemän vuotta, ja tutkimukseen osallistuneista menehtyi sen aikana noin 20 000 henkeä. Tutkimuksessa selvisi, että ne, jotka söivät erityisen mausteista ruokaa vähintään 1–2 kertaa viikossa, kuolivat 10 prosenttia epätodennäköisemmin kuin ne, jotka söivät tulista ruokaa kerran viikossa tai harvemmin. Ne, jotka söivät tulista ruokaa vähintään kolme kertaa viikossa, kuolivat 14 prosenttia epätodennäköisemmin kuin ne, jotka söivät tulista ruokaa kerran viikossa tai harvemmin.

Tarkkaa syytä näihin chilin vaikutuksiin ei vielä tiedetä, mutta sen uskotaan liittyvän chilin tulehdusta ehkäiseviin vaikutuksiin, chilin vaikutuksiin rasvan kanssa ihmiskehossa sekä chilin vaikutuksiin bakteerien kanssa.

Tutkijat eivät ole vielä vakuuttuneita

Tutkimuksessa mukana ollut Harvardin yliopiston professori Lu Qi varoittaa tekemästä seitsemän vuoden kestoisesta tutkimuksesta vielä johtopäätöksiä. Tutkimusryhmä kaipaa lisätietoja chilin vaikutuksista elinikään ennen kuin mitään täysin varmaa voidaan sanoa.

– Tarvitsemme ehdottomasti lisää tietoa muista väestöistä, Qi totesi Live Science -lehdelle.

Lähde: BMJ.com, Live Science

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!