Siipikarjaliiton mukaan kananmunien suosio on kasvanut Suomessa viime vuosina tasaisesti. Suomalaista, laadukasta munaa on myös alettu viedä maailmalle.
Suomalaiset kuluttajat ovat viime vuosina lisänneet kananmunien kulutusta, ja ala ennustaa kulutuksen nousevan tänä vuonna kymmenettä vuotta peräkkäin. Keskimäärin suomalainen syö vuodessa noin 12 kiloa munia eli noin 200 kananmunaa sekä kuorimunina että jalosteina.
Tiesitkö? Perjantaina 13. lokakuuta vietetään kansainvälistä kananmunan päivää.
Siipikarjaliitto ja MTK ry teettivät viime kesänä kuluttajien ostokäyttäytymistä kartoittavan tutkimuksen kananmuniin liittyen. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS.
Tutkimuksen mukaan kananmunia ostetaan entistä enemmän: 98 prosenttia kotitalouksista käyttää kananmunia ruuanlaitossa, välipalana, aamiaisena ja leivonnassa ja joka kuudes kyselyyn vastanneista kertoo lisänneensä munien kulutusta viime vuosina. Kulutuksen lisäämisen yleisimmin mainitut syyt olivat munien terveellisyys, ravitsevuus sekä edullinen hinta. Kuluttajien mielestä kananmuna on erityisen hyvä ja helppo proteiininlähde. Eniten Suomessa kasvaa luomumunien kysyntä.
– Kananmuna-ala iloitsee siitä, että kuluttajat ovat ottaneet kananmunan osaksi terveellistä ruokavaliota. Teettämämme tutkimuksemme mukaan kananmunien terveellisyysmielikuva on vahvistunut. Syynä tähän ovat tieteelliset tutkimustulokset, jotka ovat vakuuttaneet kuluttajat kananmunan hyvistä ominaisuuksista, Siipikarjaliitolta kerrotaan.
