Bissen myynti lopetettiin Suomessa – kaipaatko näitä myynnistä poistuneita oluita?

Retro-oluet pääkuva
Löytyykö kaipaamasi olut listalta? Olvi, Sinebrychoff, Hartwall, Colourbox

Tiesitkö, että Bisse-nimistä olutta myytiin 1990-luvulla, mutta sen myynti lopetettiin huonon menekin vuoksi. Makuja.fi keräsi monien muistamat oluet yhteen, jotka ovat sittemmin poistuneet myynnistä.

Panimot ovat vuosien varrella tuoneet markkinoille monia oluita, joista kaikki eivät ole jääneet kauppojen hyllyille.

Monet saattavat kaivata olutta, jonka valmistus on jostain syystä lopetettu tai sen nimi on vaihdettu.

Muistatko nämä oluet?

Amiraali 1985-1992, Sinebrychoff

Omana aikanaan Tampereen ehkä tunnetuin olut siirtyi Sinebrychoffille tämän ostaessa Pyynikin panimon 1985.

Olutpullojen etiketeissä käytettiin tunnettuja amiraaleja, kuten Japanilaista Togoa.

Olutta pantiin Pyynikin panimolla vuoteen 1992, jolloin sen toiminta päättyi. Sinebrychoff toi Amiraalin markkinoille uudestaan 2004–2007, mutta kysyntä ei ollut kuitenkaan enää entisaikojen luokkaa.

Tamperelainen Pleva-panimoravintola on myös pannut Amiraalia hanatuotteena Sinebrychoffin luvalla 2000-luvun alusta.

Oiva, nimi vaihtui vuonna 1952, Olvi

Oiva oli yhtiön päämerkki ennen vuotta 1952. Oiva-nimisiä oluita oli paljon eri vuosina. Olutta valmistettiin jo ennen kieltolakia.

Oiva-nimen käyttö lopetettiin, kun Olvi-nimi ostettiin Helsingissä konkurssiin menneeltä panimolta vuonna 1952.

Lapin Kulta Legenda III, Hartwall

Legenda erottautui muista suurista kotimaisista lagereista makeudellaan ja pehmeällä maltaisuudellaan. Legendasta puuttui myös karkealta maistuva humalointi.

Döbeln, nimi vaihtui vuonna 1978, Olvi

Döbeln-olutta on edelleen myynnissä, mutta sen nimi vaihdettiin vuonna 1978 OLVI Specialiksi.

2000-luvun alussa nimi vaihdettiin uudestaan monellekin tutuksi OLVI III:ksi.

Wild Indian 1995-1997, Sinebrychoff

KOFF Wild Indian tuli markkinoille 1995. Oluella oli oma mainoskampanja, jossa esiintyi Amerikan alkuperäiskansojen näyttelijöitä.

Oluen valmistuksessa oli käytetty amerikkalaiseen tapaan maissia. Erikoismaku tuotiin takaisin sesonkimakuna Indian-nimellä toisen kerran 2007.

Bisse 1997, Olvi

Bissen nykyaikana rohkealtakin kuulostava slogan oli "säästä veroissa, juo oluttta".

Idea oli, että alhaisemman alkoholimäärän takia veroakaan ei tarvinnut maksaa paljon. Olut oli siis edullista. Tuote ei kuitenkaan ollut hitti kuluttajien keskuudessa. Oluita jouduttiin jopa hyvittämään kaupoille.

Cheers 1985-1989, Sinebrychoff

Tumma ale-olut Cheers oli toinen Sinebrychoffin olutlanseeraus, joka tehtiin niin sanotun mainoskiellon jälkeen.

Erikoisoluet kiinnostivat 1980-luvulla kuluttajia, mutta ale-oluiden aika ei vielä Suomessa ollut, joten Cheersin kulutus hiipui vähitellen.

Cool 1971, Olvi

Cool lanseerattiin Vietnamin sodan aikaan jenkkityylisenä oluena. Tuote ei mennyt kuitenkaan Suomessa hyvin kaupaksi.

Rock&Roll 1996, Olvi

Rock&Roll oli shandy, eli oluen ja sitruunamehun sekoitusta. Sen lanseeraus tapahtui keväällä, mutta sen valmistaminen lopetettiin jo samana syksynä pienen kysynnän vuoksi.

Lähteet ja kuvat: Sinebrychoff, Olvi, Hartwall, Raimo Leskinen: Olvin etikettejä vuosilta 1905-2007

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.