Älä vaan heitä tummuneita banaaneja pois – tässä syy

banaanit
Banaanit ovat todellisia vitamiinipommeja. Shutterstock

Monesti hedelmätiskiltä tulee valittua kauniin keltaisia banaaneja, mutta oikeasti tummuneet banaanit ovatkin terveellisempiä.

Banaanit tummenevat kypsyessään ja niihin ilmestyy ruskeita täpliä. Monet saattavat luulla, että banaanit ovat menneet tällöin huonoksi ja heittävät ne pois. Tämä on kuitenkin virhe!

Kypsät banaanit ovat erityisen terveellisiä

Mitä enemmän banaanissa on tummia läikkiä, sitä kypsempi se on. Uusissa tutkimuksissa on selvinnyt, että kypsemmissä banaaneissa on enemmän TNF-nimistä ainetta, joka taistelee elimistössä syöpäsoluja vastaan. Tutkimuksissa on selvinnyt, että TNF vähentää kasvainsolujen kasvua ja voi ehkäistä niiden leviämistä. Tummuneita banaaneja ei siis todellakaan kannata heittää pois!

Banaaneilla on myös lukuisia muita terveysvaikutuksia. Ne sisältävät runsaasti tryptofaania, jonka keho muuntaa serotoniiniksi. Banaanit voivat myös auttaa alentamaan verenpainetta ja ehkäistä näin ollen aivohalvauksia sekä sydänkohtauksia. Banaanit ehkäisevät myös anemiaa, sillä ne sisältävät runsaasti rautaa. Ne ovat myös avuksi ruoansulatuksessa ja ehkäisevät ummetusta runsaan kuitupitoisuutensa ansiosta.

Lähde: Mumsigast.se

***

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.