Ajoita juhlatarjoilujen leivonta oikein: Nämä herkut voit huoletta pakastaa

Shutterstock

Vältä kevään valmistujaisjuhlien ruokatarjoilustressiä aloittamalla leipomisurakka jo hyvissä ajoin.

Jotta isäntäväki voisi nauttia juhlapäivänä valmistujaisjuhlista keittiössä notkumisen sijaan, olisi suotavaa, ettei kaikkea leipomisurakkaa jättäisi edelliseen iltaan tai juhlapäivän aamuun. Tärkeintä juhlissa on yhdessäolo ja riemukas tunnelma!

Työmäärää voi jaotella esimerkiksi leipomalla pakkaseen jo viikkoa aikaisemmin tarjottavia, jotka on juhlapäivänä helppo sulattaa tai mahdollisesti lämmittää ennen esille laittamista.

– Pikkuleivät ja kuivat kahvikakut, pullan ja kakkupohjat, pasteijatyyppiset leivonnaiset sekä monet piiraat voi leipoa hyvissä ajoin ja huoletta pakastaa, valottaa Maa- ja kotitalousnaisten järjestöpäällikkö ja kotitalousopettaja Helena Velin.

Jos leipoo itse esimerkiksi täytteettömiä pikkuleipiä, säilyvät ne hyvin huoneenlämmössä viikon verran. Velin kuitenkin muistuttaa, että paras säilytyspaikka olisi hieman huoneenlämpöä viileämpi kylmäkomero.

Mikäli valmiit juhlaleipomukset täyttävät pakasteen jo muutamia päiviä ennen juhlaa, voi kakkupohjia säilyttää myös viileässä.

– Kakkupohja säilyy tuoreena kylmäkomerossa kolmisen päivää, Vilen linjaa.

Ajoissa kahvitarjoilut pakkaseen väsännyt juhlajärjestäjä säästää juhlapäivänä rutkasti aikaa, kun kaikkia herkkuja ei tarvitse viimeistellä. Ainoastaan täytekakkujen ja voileipäkakkujen kanssa saattaa tulla kiire, jos niiden valmistamisen jättää aivan viimetippaan.

– Täytekakut ja voileipäkakut kannattaa viimeistellä jo päivää ennen juhlia ja säilyttää kylmässä, Vilen opastaa.

Juhlapäivänä kahvipöydän antimia voi vielä koristella tuoreilla aineksilla, jotka muuten nahistuisivat kylmässä. Suolaisten piiraiden tarjoilulautasen voi koristaa esimerkiksi tuoreilla yrteillä ja täytekakkujen pinnalle ripotella tuoreita marjoja ja hedelmiä.

Maa- ja kotitalousnaiset ratkovat juhlajärjestäjien ruokapulmia täällä.

Tanja Korpela/MTV3

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat