3 hyvää syytä syödä kaurapuuroa aamupalaksi

shutterstock_318957542
Shutterstock

Ota selvää, miksi aamuisin kannattaisi syödä perinteistä kaurapuuroa!

Kaurapuuroa ei turhaan kehuta erityisen sopivaksi aamupalaksi, sillä puurolla on lukuisia suotuisia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin.

1. Vyötärö kapenee

Pienessä tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että kaurapuurolla voi olla suotuisia vaikutuksia kolesteroliarvojen laskemiseen ja vyötärön kapenemiseen. Kuuden viikon aikana tehdyssä tutkimuksessa kaurapuuroa syöneiden vyötärönympäryksissä ja kolesteroliarvoissa havaittiin erityisen positiivisia muutoksia verrattuna niihin, jotka söivät aamupalaksi puuron sijaan nuudeleita.

2. Nälkä pysyy loitolla

Kuitupitoinen kaurapuuro sulaa elimistössä hitaammin kuin esimerkiksi monet piilosokeria sisältävät aamupalaherkut. Tämän vuoksi kaurapuuro pitää verensokerin tasaisena, olon virkeänä sekä nälän loitolla erityisen menestyksekkäästi.

3. Rasva ei varastoidu kehoon

Monet julkkiksia valmentavat ravitsemusalan ammattilaiset puhuvat sen puolesta, että hiilihydraatteja kannattaisi syödä aamu-painotteisesti. Tätä perustellaan muun muassa sillä, että hiilihydraattien uskotaan varastoituvan herkemmin rasvaksi silloin, kun niitä nautitaan aamulla.

Lähde: Popsugar

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.