USA 1998. Ohjaus: Martin Campbell. Käsikirjoitus: Terry Tossio, Ted Elliott, John Eskow. Kuvaus: Phil Meheux. Musiikki: James Horner. Tuotanto: David Foster, Doug Clayborne. Pääosissa: Antonio Banderas, Anthony Hopkins, Catherine Zeta-Jones, Stuart Wilson, Matt Letscher. Kesto: 138 min.
Taannoinen muskettisoturiaihetta tekohengittänyt Rautanaamio kaatui suurien tähtiensä synkistelyyn kunniasta miekat tanassa, seikkailu ja vauhti vain tilkitsi paatoksellisuuden pauhua. Toisin on asiat uuden mantereen miekkamiehen Zorron elvytyksen kanssa. Mainion Bond-leffan Kultaisen silmän ohjannut Martin Campbell panee parastansa Spielbergin ja kumppaneiden Dreamworks-yhtiön seikkailuelokuvassa, jossa vauhti, huumorinpilke ja tarkoin vedoin hahmoteltu tarina pitää katsojan mainiosti miekkailuetäisyydellä.
Anthony Hopkins esittää ikääntyvää Don Diego de la Vegaa eli Zorroa, joka on virunut vankilassa 20 vuotta jouduttuaan Kaliforniaa diktaaattorin elkein hallitseman Don Rafael Monteron (Wilson) vangitsemaksi. Kahakassa Monteron sotilaat surmasivat de la Vegan vaimon ja Montero vei tämän tyttären Elenan mukanaan Eurooppaan. Nyt Montero ja aikuiseksi kasvanut Elena (Zeta-Jones) palaavat Kalifornian vallan kahvaan ja Zorro päättää tehdä tehtävänsä. Hän tarvitsee tosin uuden sankarin jatkamaan uraansa ja tulisieluinen varas Alejandro Murrieta (Banderas) vaikuttaa juuri sopivalta.
Zorron naamion sujuvasta rakenteesta ja kitkattomasta kerronnasta tulee hakematta mieleen Indiana Jones seikkailut, mikä ei olekaan ihme, koska tuotannonjohtajana häärii Steven Spielberg. Miehen näppien kautta on kulkenut monia elokuvia ja lähes kaikki ovat välkkyneet kankaalla korkealaatuisina. Nyt spielbergiläisittäin ohjaa Martin Campbell, joka tuntuu olevan hyvin elementissään. Seikkailu ei takkuunnu kertaakaan vaikka miekan kalistelun ja hurjien stunt-kohtausten välillä käydään tunteikkaissakin suvannoissa.
Zorro on sukua myös Hollywoodin kulta-ajan seikkailuille, joiden selväpiirteisyyttä se muistuttaa. Leffassa ei käydä läpi mitään nykyajan angsteja eikä pakkosyötetä sen kummenpia amerikanopetuksia. Vahva naishahmo Elenan roolihenkilönä ehkä paljastaa leffan 90-lukulaiseksi.
Sekä Hopkins että Banderas sopivat rooleihinsa mainiosti. Hopkins on päästyään prologin nuorennuksesta arvokkuutta ja eleganssia huokuva miekkamies, joka on kerrassaan uljas näky. Hopkins on käynyt muiden näyttelijöiden kanssa läpi oivan miekkailukoulun, sillä säilän heiluttelu on todella sujuvaa. Antonio Banderas on myös erinomainen koulutuksen läpi käyvänä Zorron perillisenä. Mies sotkee upeasti komiikkaa rooliinsa, mikä on mukava muistuma Espanjan ajoilta Pedro Almodovarin riehakkaista komedioista. Verevän kaunis Catherine Zeta-Jones hoitaa mainiosti roolinsa vahvana vanhan Zorron tyttärenä ja uuden Zorron rakkauden kohteena sekä Stuart Wilson on Monterona kunnon vanhan ajan roisto, jossa suuruudenhulluus ei sotkeudu psykoottiseen sekoiluun.