Zlatan Ibrahimović uhosi 40-vuotispäivänään olevansa elämänsä kunnossa – palkitsi itsensä upouudella Ferrarilla
AC Milanin tähtihyökkääjä Zlatan Ibrahimović osti itsellensä 40-vuotis syntymäpäivälahjaksi Ferrarin. Samalla hän uhoaa olevansa elämänsä kunnossa.
Ibrahimović kertoo ostoksestaan Instagramissa. Kuvan alle hän on kirjoittanut: ”Hyvää syntymäpäivää Zlatanille”
Ruotsalainen jalkapallotähti juhli sunnuntaina pyöreitä vuosiaan pelikavereidensa kanssa joukkueen harjoituskentällä. AC Milanin tekninen johtaja Paolo Maldini toi syntymäpäiväsankarille kakun.
”Olen vahvempi kuin koskaan ennen”
Ibrahimović on taistellut viime aikoina akillesjännevammansa kanssa. Hän pelannut ainoastaan yhdessä ottelussa tällä kaudella reilun puolen tunnin verran.
Nyt hän kertoo Milan TV:n haastattelussa paluun pelikentille tulevan lokakuun maajoukkuetauon jälkeen.
– Haluan nyt pelata mahdollisimman paljon. En ole valmis vielä lopettamaan uraani. Olen vahvempi kuin koskaan ja pystyn tuomaan tuloksia, joilla vakuutta fanit, Ibrahimović uhoaa.
Viime kauden AC Milanin paras maalintekijä teki yksivuotisen jatkosopimuksen seuran kanssa keväällä.
AC Milan ei ole vielä hävinnyt peliäkään Italian Serie A:ssa Ibrahimovićin poissaolosta huolimatta.
Uusimmat
-
10:26
Ukrainan joukot vetäytyneet Harkovan alueella
-
10:19
TEM: Työllisyysaste putoaa selvästi tänä vuonna
-
10:18
Ilves hankki Leijonien olympiavoittajan
-
10:13
Lääkäriliitolta radikaali ehdotus soteongelmiin: "Paras lääkärille, potilaalle ja yhteiskunnalle"
-
10:11
Nordean pankkipalveluissa häiriö yön aikana – asiakkaiden tilit vaikuttivat kadonneen
-
10:03
Dronehyökkäys: Venäjä on sulkenut kaksi lentokenttää
-
10:02
Putin ylistää Kiinan Xi:tä: "Rakas ystävä"
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmon ukaasi järkyttää
-
09:39
Karhu liikkui Lieksan keskustassa
-
09:38
Huuhkajien luottopelaajan jalka murtui – sivuun kuukausiksi
-
09:31
Kanadan romahdukselle armotonta kuittailua jopa jääkiekkoliitolta
-
09:11
Nordean häiriöstä lisätietoa – "Olemme pahoillamme"
-
09:09
Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit
-
08:49
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
08:40
Kanadan NHL-tähtien totaalinöyryytys lähellä – MM-areenan uumenissa paljonpuhuva hetki: "Näin on, saatana!"
-
08:34
Tulli paljasti jättimäisen savukkeiden salakuljetuksen – näin rikolliset toimivat
-
08:22
Kuorma-auton lava unohtui pystyyn – näin pahaa jälkeä se aiheutti vilkkaassa risteyksessä
-
07:56
Susanna Tapani vei joukkueensa finaaliin – nousi taas jatkoeräratkaisijaksi
-
07:53
Yksi ihminen pelastettiin tulipalosta Helsingissä
-
07:49
Leijonien maaleista lähes puolet on syntynyt identtisellä kaavalla – Olli Jokinen kertoo, mistä on kyse
-
Lataa lisää