Zlatan Ibrahimovicilta suora paljastus ilkikurisesta tempustaan, teilasi Espanjan luottopuolustajan tarkoituksella – "Tekisin sen uudestaan"

Ruotsin ja AC Milanin supertähti Zlatan Ibrahimovic myöntää teilanneensa Espanjan Cesar Azpilicuetan tahallisesti antaakseen tälle opetuksen.

Ibrahimovic kolasi Azpilicuetan tylysti selän puolelta maahan Ruotsin ja Espanjan välisessä MM-karsintaottelussa. Ruotsalaistähti juoksi kulmatilanteen yhteydessä voimalla päin Azpilicuetan selkää, minkä johdosta espanjalainen jysähti nurmen pintaan.

Ibrahimovic sai tilanteesta keltaisen kortin. Ruotsalaisikoni myöntää kolanneensa Espanjan luottopuolustajan tarkoituksellisesti. Hän ei myöskään kadu rajua temppuaan.

– Tein sen tarkoituksella. En häpeä sanoa sitä ääneen, koska hän teki tyhmästi meidän pelaajallemme, Ibrahimovic sanoo The Guardianin mukaan.

– Se oli tyhmää, mutta tekisin sen uudestaan saadakseni hänet tajuamaan, ettei hän voi tehdä niin. Sinulla ei ole tarpeeksi munaa tehdäksesi niin minulle. Minä näytän sinulle, mitä tapahtuu, jos teet niin minulle. Sen takia tein sen, Ibrahimovic kertoo.

Saamansa keltaisen kortin vuoksi Ibrahimovic on korttitilin täyttymisen aiheuttaman pelikiellon vuoksi sivussa MM-karsintojen jatko-ottelusta. Ibrahimovic ei kuitenkaan välitä pelikiellostaan.

– Kyse ei ole siitä, että missaan jatkokarsinnan. Kyse on siitä, ettet sinä pilkkaa maassa makaavaa kaveria. Et hyökkää hiljaisen koiran kimppuun. Hyökkää sellaisen kimppuun, joka pystyy tekemään jotain. On helppo kiusata 20vuotiaita joukkuetovereitani, jotka ovat todella mukavia tyyppejä. Toivottavasti hän (Azpilicueta) ymmärtää sen nyt, Ibrahimovic sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat