Zimbabwe ei halua suomalaisia vaalitarkkailijoita

Zimbabwe yrittää estää kuuden EU-valtion osallistumisen maan vaalien tarkkailuun. EU saattaa toteuttaa suunnitellut pakotteet jo ensi viikolla.

Zimbabwe ei haluaisi nähdä maaperällään Suomen, Ruotsin, Tanskan, Britannian, Saksan tai Hollannin vaalitarkkailijoita.

Asia nousi esille tänään EU:n ulkoministerien kokouksen yhteydessä Espanjan Caceresissa. Zimbabwe ei kuitenkaan ollut varsinaisesti kokouksen asialistalla.

Zimbabwessa, entisessä Britannian siirtomaassa, pidetään presidentinvaalit 9.-10. maaliskuuta. Presidentti Robert Mugaben hallitus on luvannut, että EU voisi lähettää ryhmän tarkkailijoita vaaleihin. Ryhmään kelpuutettaisiin kuitenkin vain tiettyjen maiden kansalaisia, mitä EU ei voi hyväksyä.

EU varoitti Mugaben hallitusta mahdollisista pakotteista jo 28. tammikuuta, kun ulkoministerit kokoontuivat Brysselissä. Pakotteisiin sisältyisi esimerkiksi Mugaben, hänen perheensä ja avustajiensa matkustuskielto sekä pitkäaikaisen kehitysavun jäädyttäminen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat