Ilkka Kärppälä operoi Turun meripelastuskeskuksessa yksin puolitoista tuntia, ennen kuin sai apuvoimia paikalle.
Tämä artikkeli on julkaistu ensi kertaa 27.09.2019. Estonian uppoamisesta tulee lauantaina kuluneeksi tasan 30 vuotta.
Oli 28. syyskuuta vuonna 1994. Tuolloin 32-vuotias Ilkka Kärppälä oli Turun meripelastuskeskuksessa normaaliin tapaan suorittamassa yöpäivystysvuoroaan, kun keskuksen VHF-radiosta kuului yllättävä hätäkutsu.
"Ensin piti tietysti itselleen selvittää, onko tämä edes totta, mitä kuulin. Viesti kuului tosi heikosti, oli aivan sattumaa, että edes kuulin sen"
"Joo, meillä on nyt tässä ongelma, on paha kallistuma oikealle puolelle. Uskon, että on pari-kolmekymmentä astetta. Voisitko sä tulla apuun ja pyytää myös Viking Linen apuun?"
– Ensin piti tietysti itselleen selvittää, oliko se edes totta, mitä kuulin. Viesti kuului tosi heikosti ja oli aivan sattumaa, että edes kuulin sen, Kärppälä muistelee MTV Uutisille.
Hätäkutsusta hämmentyneenä Kärppälä päätti varmistaa asian vielä Nauvon merivartioasemalta, missä oli siihen kellon lyömään paikalla niin ikään yöpäivystäjä.
– Kysyin Nauvon päivystäjältä, että kuulitko saman ja hän totesi, että "kyllä kuulin myös saman".
Lue myös: Estonia upposi alle tunnissa myrskyävän Itämeren hyiseen pimeyteen – näin eteni hetki hetkeltä järkyttävä tragedia, joka pysäytti koko Suomen
Hätäkutsu muutti päivystysillan totaalisesti
Puhelinsoiton jälkeen Kärppälän yö muuttui täydellisesti. Puhelimet alkoivat soida, radiot pauhasivat.
Kärppälä alkoi tässä vaiheessa itsekin pikkuhiljaa hahmottaa, että kotiin perheen luokse ei palata vielä hetkeen. Edessä tulisi olemaan pitkä yö.
– Aloin ymmärtää, että nyt on tapahtunut jotain sellaista, mitä ei pitäisi tapahtua. Ei tällaiseen tilanteeseen ollut mitenkään valmennettu. Kukaan ei ollut olettanut, että matkustajalautat voisi upota.
"Tuskin aamullakaan muistin mitä kaikkea sen yön aikana tein."
Katastrofin tiimellyksessä Kärppälä oli Turun keskuksessa kaiken lisäksi täysin yksin. Hän tiesi, että tilanne vaati myös häneltä itseltään isoa venymistä.
– Hälytin välittömästi aluksia, ihmisiä ja helikoptereita liikkeelle. Aloin soittaa keskukseen kavereita lisää, kun kädet alkoi loppua kesken. Tuskin aamullakaan muistin, mitä kaikkea sen yön aikana tein.
"Hyvin raskas ja pitkä yö"
Kärppälä joutui työskentelemään Turun meripelastuskeskuksessa yksin puolitoista tuntia, ennen kuin hän sai paikalle lisää käsipareja.
Puhelimet jatkoivat soimistaan. Yhteydenottoja tuli keskellä yötä arvovaltaisiltakin ihmisiltä.
– Apua tarjottiin Ruotsista, Virosta ja Venäjältä. Toimittajat lähestyivät ympäri maailmaa ja Viron presidenttikin soitti pari kertaa ja kysyi, että mitä on oikein tapahtunut.
Viron silloinen presidentti Lennart Meri kiitti myöhemmin erikseen Kärppälän ripeää toimintaa onnettomuuden jälkeen.
– Olihan se hyvin raskas ja pitkä yö.
Kärppälä oli katastrofista huolimatta äärimmäisen kylmähermoinen
Kaiken katastrofin keskellä Kärppälä onnistui pysymään äärimmäisen kylmähermoisena ja tyynenä. Hän ei missään vaiheessa epäillyt, etteikö pystyisi hallitsemaan tilannetta pelastuskeskuksesta käsin.
"Ei minua ole oikeastaan ikinä pelottanut missään"
– Ei minua ole oikeastaan ikinä pelottanut missään. Tottakai tuntui pahalta, kun ihmisiä menehtyi.
– Meri on kuitenkin aina ottanut omansa. Kaikkea tarvittavia toimenpiteitä piti silloin vain tehdä.
Kärppälä kertoo myös päässeensä harjoittamaan kylmähermoisuuttaan läpi elämänsä, niin työnsä kuin harrastuksiensakin puolesta.
– Kilpa-ammunta ja metsästys ovat olleet sellaisia harrastuksia, jotka ovat kasvattaneet hermoja. Näissä lajeissa et saa missään vaiheessa hermostua. Sinun pitää harkita mitä teet ja kuinka sen teet, muuten et voi voittaa. Siitä on ollut hyötyä myös työssä, sanoo yksi Estonian pelastystöiden eittämätön sankari.
5:24