USA 2005. Ohjaus: Wes Craven. Käsikirjoitus: Carl Ellsworth. Tuotanto: Chris Bender, Marianne Maddalena. Kuvaus: Robert D. Yeoman. Leikkaus: Stuart Levy, Patrick Lussier. Musiikki: Marco Beltrami. Pääosissa: Rachel McAdams, Cillian Murphy, Brian Cox, Jayma Mays, Jack Scalia, Laura Johnson. Kesto: 87 min.
Ylimitoitettujen erikoistehosteiden aikakaudella on välillä hyvin vaikea uskoa ihmisenkokoisen jännärin mahdollisuuksiin. Aasialaisvaikutteiset kauhuelokuvat ovat vallanneet tontin, joka ennen kuului psykologiselle trillerille. Sellaisille, joita Alfred Hitchcock ja hänen manttelinperijänsä tapasivat tehdä sekä taidolla että tyylillä. Ei silti syytä huoleen: Wes Cravenin upouusi Yölento on napakka osoitus siitä, ettei genre ole suinkaan vielä kuollut ja kuopattu. Yölento on pieni helmi turruttavien megatuotantojen meressä.
Rachel McAdams on Lisa, miamilaisen luksushotellin concierge, joka on palaamassa kotiin isoäitinsä hautajaisista. Yöllistä paluulentoa lentokentän baarissa odotellessaan hän tutustuu sympaattiseen Jacksoniin (Cillian Murphy). Myöhemmin koneessa Lisa huomaa miehen vieläpä istuvan vieressään. Romanttinen sattumako? Ei sentään. Pian lähdön jälkeen mies paljastuu kylmäveriseksi salamurhaajaksi, jonka kätyri vaanii parhaillaan tytön isää (Brian Cox). Jos Lisa suostuu auttamaan vierustoveriaan tämän kierossa salamurhajuonessa, isälle ei käy kuinkaan. Jos ei, päättää isukki päivänsä sadistisen silpojan kourissa.
Vaikuttaako idea monimutkaiselta tai peräti epätodennäköiseltä? Konsepti saattaa ensin kuulostaa mutkikkaalta, mutta toteutus on kaikkea muuta. Yölento petaa asetelmansa pätevästi katsojaa aliarvioimatta. Tärkeät juonielementit käydään läpi elokuvan alussa, eikä mikään oleellinen jää matkan varrella merkityksettömäksi.
Yölento on aidosti henkeäsalpaava. Kauhuohjaajana parhaiten tunnettu Wes Craven liikkuu psykologisen jännityksen maaperällä harkitusti virheliikkeitä välttäen. Uskottavuus säilyy kautta linjan ja tunnelma tiivistyy, mitä pitemmälle lentomatka etenee. Katsoja samastuu Lisan mahdottomaan tilanteeseen pienimpiä nyansseja myöten. Oman mausteensa soppaan lisää tieto tytön menneisyyden traumasta; seikka, josta myös murhaaja on hyvin selvillä.
Cravenin elokuva kestää ainoastaan vajaat puolitoista tuntia, mikä on jo sinänsä harvinaisuus. Yölennon kohdalla ratkaisu on erinomainen. Trilleriä ei ole tarpeettomasti pitkitetty, vaan jokaiseen minuuttiin on ladattu luovia ratkaisuja ja kiperiä konfrontaatioita. Kaiken keskellä sympaattinen naissankari onnistuu suorastaan kasvamaan ihmisenä. Arka Lisa sukeltaa tulikasteeseensa tietoisesti, silmät sepposen selällään. Rachel McAdams (Kuokkavieraat) onnistuu roolissaan paremmin kuin hyvin: herkkyyden ja hiljaisen voiman yhdistelmä on karismaattinen ja, mikä tärkeintä, toimiva.
Yölentoa kannattaa suositella kaikille perinteisen jännityksen ystäville. Craven osoittaa jälleen kerran todeksi sen, ettei kotikatsomon sykkeen nostatukseen tarvita välttämättä verta ja suolenpätkiä. Yölento on tyylikäs täysosuma.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Buena Vista