Yö-yhtyeen keikat perutaan! Keikkamyyjä MTV Uutisille: "Mitään muuta vaihtoehtoa ei mietitty"

Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm on kuollut.

Yön oli tarkoitus aloittaa 15. päivä helmikuuta yli kuukauden mittainen kiertue. Keikkamyyjä Kari Pössi kertoo, että kaikki yhtyeen esiintymiset perutaan.

– Mitään muuta vaihtoehtoa ei mietitty. 

Pössi sai tiedon Lindholmin poismenosta tänään aamulla.

Kiertueen oli tarkoitus alkaa perjantaina Valkeakoskelta, ja se piti sisällään kaikkiaan 18 paikkakuntaa. Kiertue olisi päättynyt 30.3. Poriin. Luhtikylän ja Porin esiintymiset olivat loppuunmyytyjä.

Pitkän musiikkiuran tehnyt Lindholm on viime vuosina tähdittänyt Voice of Finland -televisio-ohjelmaa.

Lue myös:

    Uusimmat