Ympäristökatastrofi uhkaa: Roihuava öljytankkeri vaarassa räjähtää Kiinan edustalla – 30 miehistön jäsentä kateissa

Video: Öljytankkeri tulessa Kiinan aluevesillä – lukuisia miehistön jäseniä kateissa 0:59

Itä-Kiinan merellä pelätään laajoja ympäristötuhoja öljytankkerin palaessa jo toista päivää. Palo sai alkunsa aluksen törmättyä rahtilaivan kanssa.

Kiinalaisten viranomaisten mukaan öljyä mereen vuotava tankkeri on vaarassa räjähtää ja upota.

Pelastajat eivät ole päässeet lähelle alusta palosta nousevan myrkyllisen savun vuoksi ja tästä syystä sen 30-henkinen iranilainen ja bangladeshilainen miehistö on kateissa.

Viranomaiset eivät tulipalosta johtuen osaa arvioida mahdollisten ympäristötuhojen laajuutta. Lastina ollut kevytöljy on BBC:n haastatteleman asiantuntijan mukaan ympäristölle tavallista öljyä vaarallisempaa, sillä se saattaa olla hajutonta ja väritöntä. Tämän vuoksi sen löytäminen, rajaaminen ja kerääminen on äärimmäisen vaikeaa.

Palava tankkeri on rekisteröity Panamalle, mutta sen omistaa iranilainen yritys. Aluksen lastina oli 136 000 tonnia öljyä sen törmätessä kiinalaiseen rahtilaivaan, jonka 21 miehistön jäsentä on onnistuneesti pelastettu.

Pelastustöissä on mukana useita laivoja Kiinasta, meripelastajia sekä helikopteri Etelä-Koreasta ja USA:n laivaston lentokone.  

Lue myös:

    Uusimmat