Yllätysnäky sai F1-huhumyllyn kierroksille – nykykuskin tilalla uusi kasvo

F1-huhumylly lähti pyörimään kovilla kierroksilla, kun kuva Yhdysvaltain GP:stä levisi julkisuuteen. Asiasta uutisoi australialainen jättisivusto News.com.au.

Otos oli otettu Texasin Circuit of the Americas -radan julisteesta, jossa oli tarkoitus esitellä 20 F1-kisakuljettajaa. Aston Martinin Lance Stroll oli kuitenkin poissa ja hänen tilallaan oli tallin varakuljettaja Felipe Drugovich.

Brasilialainen Drugovich on viime vuoden Formula 2 -mestari, joka on ajanut F1-testejä mutta ei vielä kuninkuusluokassa kilpaa.

Kiusallinen juliste vaihdettiin

Julisteen kanssa oli mitä ilmeisimmin kyse kömmähdyksestä, sillä se vaihdettiin pian. 

Osa spekuloi kämmin voineen johtua siitä, että kautta edeltäneet kuvaukset Bahrainissa jäivät Strollilta väliin hänen loukkaannuttuaan pyöräilyonnettomuudessa.

Julistehässäkkä osui yhtä kaikki Strollin kannalta kiusalliseen aikaan, sillä kanadalaisen tulevaisuudella on muutoinkin spekuloitu. Fernando Alonso on pyyhkinyt kauden aikana Strollilla tallikaverien vertailussa lattiaa tyrmäävästi pistein 183–47. Stroll on MM-sarjassa vasta kymmenentenä, kun taas Alonso on neljäntenä.

Stroll on viimeksi ajanut pisteille kuusi osakilpailua sitten, kun taas Alonso on ylipäätään jäänyt tällä kaudella pisteiden ulkopuolelle vain yhdessä GP:ssä.

Strollia on turvaamassa se, että hänen miljardööri-isänsä Lawrence Stroll on Aston Martin -tallin pääomistaja.

Yhdysvaltain GP kaasutellaan tänä viikonloppuna.

Lue myös:

    Uusimmat