F1-varikolla kuhisee, kun eri tallit ovat tekemässä kuljettajapäätöksiään ensi kautta silmällä pitäen.
Suomalaisittain mielenkiinto kohdistuu siihen, mitä Mercedeksen nykyinen varakuljettaja Valtteri Bottas meinaa tehdä. Bottasta on ehditty huhuta sekä Alpinelle että Cadillacille, joka liittyy ensi kaudeksi mukaan sarjaan.
F1-sivusto GPBlog ehti jo väittää, että Bottas olisi tehnyt sopimuksen Cadillacin kanssa.
Lisää: Sivusto: Valtteri Bottas F1-tallin kisakuljettajaksi
F1-valokuvaaja Kym Illman kertoo puhuneensa Bottaksen kanssa viime viikonlopun Belgian GP:n yhteydessä.
– Sanoin hänelle, että olen nähnyt muutamia raportteja, joissa kerrotaan, että olet jo allekirjoittanut sopimuksen Cadillacin kanssa, Illman sanoi YouTube-kanavallaan.
– Hän totesi, että "ei, en ole tehnyt sopimusta Cadillacin kanssa, mutta olemme lähellä". Se, että ollaan lähellä, ei tietenkään takaa mitään, mutta jos löisin vetoa, niin sille olisi pieni kerroin, että hän on Cadillacin toinen kisakuski ensi kaudella, Illman jatkoi.

