Kaikkien aikojen ensimmäinen suomalaisen Big Brotherin voittaja Perttu Sirviö yhdistää lapsiperheen arjen ja rohkean yrittämisen. Välillä aktiivisen miehen on kuitenkin nollattava, että jaksaa taas jatkaa.
Ensimmäisen suomalaisen Big Brotherin voiton vuonna 2005 nappasi Perttu Sirviö. Sanaseppänä kansan suosion voittanut mies on jo vuosien ajan pyörittänyt voittorahoillaan perustamaansa rakennusalan yritystä.
Bisnesten lisäksi Perttu päätti rakentaa talon omatoimisesti alusta loppuun saakka. Nummelassa sijaitsevaan, itserakennettuun taloon olikin hyvä perustaa oma koti.
Pertun ja tämän puolison perheonni täydentyi, kun perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi reilu kaksi vuotta sitten. Poikalapsen lisäksi perheeseen saatiin tyttöenergiaa, kun toinen lapsi syntyi puoli vuotta sitten.
– Nyt on tehty skidejä ja luotu uusia yrityksiä, aika tiukka vääntö on kyllä menossa, mies naureskelee.
Kaikkien aikojen ensimmäinen Suomen Big Brotherin voittaja tuntuu viihtyvän hyvin isyyden mukanaan tuomassa roolissa.
– Onhan se vanhemmuus hienoa! Lapset ovat niin pieniä ja on hauska seurata, kuinka he kasvavat joka päivä. Lapset ovat mahtavia tyyppejä, hyvin aktiivisia ja ennen kaikkea terveitä, se on tärkeintä, Perttu toteaa.
– Vaikka isyys on yllättänyt valvomisineen, ja kun aamulla lähtee duuniin, ei varmaan ihan sataprosenttisesti ole tullut oltua joka päivä mukana, hän nauraa.
Enempää lapsia ei nummelalaiseen taloon ole luvassa.
– Nyt alkaa olla lapsihommat täynnä. Luulen, että pystyn nyt kahden lapsen myötä näkemään tätä vanhemmuuden kirjoa ihan tarpeeksi laajalta alalta.
– Olemme asiasta avovaimon kanssa samoilla linjoilla. Yhteisellä päätöksellä ollaan sovittu, että kahdessa on ihan tarpeeksi hommaa meille.
"Välillä pitää nollata"
Rakennusalan yrittäjä on sittemmin laajentanut bisneksiään ja perustanut myös sisustusalan yrityksen. Lisäksi uusia lanseerauksia on suunnitteilla.
– Yrittäminen maistuu hyvältä, joka päivä tulee jotain uutta. Välillä tulee takapakkia, mutta välillä mennään myös eteenpäin, innokas yrittäjä toteaa.
Yritysten ja perheen pyörittämisessä piisaa hommaa ihan riittämiin, naimisiinmeno saakin Pertun mukaan odottaa, ainakin hetken aikaa.
– Tässä on nyt niin paljon kaikkea, että ei tässä nyt ruveta siihen hommaan, se on oma projektinsa. Kaikki aikanaan, kahdeksan vuotta yhdessä avovaimonsa kanssa viihtynyt mies miettii.
Mutta kuinka sympaattisena miehenä muistettava BB-voittaja jaksaa lapsiperheen arkea ja aktiivista yrittäjän elämää?
– Se on pakko vääntää! Herään aamulla puoli kuusi ja lähden töihin. Sieltä sitten kotiudun neljän–viiden aikaan, ja kotona alkaa sitten uudet hommat. Illalla menen nukkumaan yhdeltätoista, ja sama kuvio toistuu kaikkina arkipäivinä, Perttu kuvailee.
– Viikonloppuisin otan sitten lepoa. Välillä pitää nollata ja ottaa pari drinkkiä, mies nauraa.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää