Yllättävä ongelma päätti suomalaiskuskin voittokamppailun MM-rallissa

"Siellä on lehmiä!" – Kalle Rovanperältä huima väistöliike hirmuvauhdissa 0:24
Kalle Rovanperän törmäys lehmän kanssa oli perjantain ajopäivän dramaattisin tapahtuma Sardinian MM-rallissa.

Teemu Suninen oli kuin maansa myynyt Sardinian MM-rallin perjantain erikoiskokeiden päätteeksi. Hyundai-kuljettaja Suninen ajoi WRC2-luokan kärjessä, mutta päivän viimeisellä pikataipaleella hyvä työ valahti alas pöntöstä. 

Suninen ja kartanlukija Mikko Markkula joutuivat pysähtymään renkaanvaihtoon 50-kilometrisellä Monte Lernon pätkällä.

Aikaa meni hukkaan yli kaksi minuuttia ja samalla ykköstila vaihtui luokan seitsemänteen sijaan.

– Vanne hajosi. Se on ollut viime aikoina puheenaihe. Nyt kävi taas näin. Siitä se fiilis lässähti, Suninen totesi pettyneenä.

– Meillä oli hyvä vauhti, ja auto toimi hienosti. Oli hyvä fiilis ajaa. Olimme siihen asti kärjessä, ja luvassa olisi ollut kivaa kilvanajoa.

Iltahuoltoon saapuessa useampikin kuljettaja kävi tarkastelemassa Sunisen kilpurin takakontissa ollutta pyörää, josta vanne oli pettänyt.

– Nyt kävi näin. Sitä osuutta on ajettu useampana vuonna, eikä se ole edes kaikista rajuin osuus. Näköjään vanne voi mennä sielläkin hajalle, Suninen hämmästeli.

Sunisella on vielä pari päivää aikaa petrata sijoitustaan Sardinian sorakisassa. Ja mikäli jokelalaisen vauhti on samalla tasolla kuin perjantaina, sijoitus on varmasti huomattavasti parempi kisan päätteeksi.

– En ole edes katsonut sijoituksia tai aikaeroja. On tässä hieman aikaa kiristää. Pari minuuttia olemme perässä, Suninen summasi.

Sami Pajari johtaa WRC2-luokkaa perjantain päätteeksi 6,3 sekunnin erolla ranskalaisen Adrien Fourmaux’hon.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat