Yllättävä käänne oikeudenkäynnissä: Syyttäjä ei vaadikaan Raaseporin tasoristeysonnettomuudesta rangaistusta nuorelle miehelle – "Hän on joutunut itsekin sairaalaan ja julkiseen ryöpytykseen"

Syyttäjä ei enää vaadikaan rangaistusta Raaseporin tasoristeysturmasta syytetylle nuorelle miehelle. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsiteltiin tänään Raaseporissa kaksi vuotta sitten tapahtunutta tasoristeysonnettomuutta, jossa kuoli kolme varusmiestä.

Puolustusvoimien kuorma-autoa kuljettanutta nuorta miestä syytetään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kolmesta kuolemantuottamuksesta ja palvelusrikoksesta. Mies kiistää syytteet.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Oikeudenkäynnin ensimmäisenä päivänä maanantaina syyttäjä kertoi vaativansa nuorelle miehelle rangaistukseksi tuntuvaa sakkoa tai ehdollista vankeutta. Tänään syyttäjä yllättäen muutti vaatimustaan.

– Minun tehtäväni on vaatia rikosvastuuta ja minut on määrätty ajamaan tätä syytettä. Katson kuitenkin, että jos oikeus toteaa hänet syylliseksi näihin tekoihin, niin hänet voitaisiin jättää rangaistukseen tuomitsematta, syyttäjä Marianna Semi sanoi oikeudessa.

– Hän on itsekin saanut vammoja kolarissa ja joutunut sairaalaan, lisäksi hän on joutunut julkiseen ryöpytykseen. Katson, että hänet voitaisiin jättää rangaistukseen tuomitsematta, syyttäjä totesi loppulausuntonsa päätteeksi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ikä ja mediarumba vaikutti

Istunnon jälkeen syyttäjä kertoi päätyneensä ratkaisuun nyt, kun oikeudessa on otettu vastaan kaikki näyttö.

– Katson, että näin nuoren miehen kohdalla ja tässä tapauksessa se on kohtuullista. Muutin rangaistusvaatimustani miehen iän, onnettomuuden aikaisten olosuhteiden ja julkisuusmyllyn takia. Näin kuinka isosti hän joutui julkisuuteen tämän oikeudenkäynnin myötä ja se on kova paikka ihan jokaiselle, Semi perusteli ratkaisuaan.

Alun perin jutussa tehtiin jo syyttämättäjättämispäätös, mutta kansalainen kanteli asiasta Valtakunnansyyttäjänvirastoon. Sen jälkeen apulaisvaltakunnansyyttäjä pyörsi aiemman päätöksen ja nostikin asiassa syytteet nuorta miestä vastaan.

– Se on ehkä suurin asia tässä, että ensin hänelle kerrottiin, että syytteitä ei nosteta ja sitten ne nostetaankin. Se tietenkin vaikutti ratkaisuuni myös, Semi sanoi.

Tuomioistuin ei ole kuitenkaan sidottu syyttäjän rangaistusvaatimukseen, vaan oikeus päättää itsenäisesti tuomiosta ja rangaistuksesta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ajoi pysähtymättä

Syyttäjä katsoo kuitenkin, että nuorukainen syyllistyi syytteiden mukaisiin rikoksiin ajaessaan tasoristeykseen lokakuussa 2017.

Syyttäjän mukaan nuoren miehen olisi pitänyt pysäyttää armeijan kuorma-auto ennen tasoristeystä ja varmistua siitä, että junaa ei ole tulossa.

– Hän on ajanut tasoristeykseen pysähtymättä ja oikealle katsomatta. Hän ei ole kääntänyt kuorma-autoa niin, että olisi nähnyt junaradan. Hän ei ole myöskään pyytänyt toista ohjaamossa ollutta katsomaan junaradalle, syyttäjä sanoi.

Syyttäjä huomautti, että tasoristeyksissä on lain mukaan noudatettava erityistä varovaisuutta ja ajonopeuden on oltava sellainen, että auton voi tarvittaessa pysäyttää.

Syytetyn kuljettajan ajonopeus oli niin hidas, että hän olisi ehtinyt pysäyttää auton ennen junarataa.

– Katson, että hän ei ole tehnyt mitään kuljettajana sen eteen, että hän olisi varmistanut, että juna on tulossa. Hän on tuottamuksesta aiheuttanut tämän kolarin ja tämä kauhea onnettomuus on tapahtunut, Semi sanoi.

Syyttäjän mukaan nuorukainen voidaan kuitenkin jättää rangaistukseen tuomitsematta, koska tämä on itsekin loukkaantunut ja kärsinyt tapahtuneen vuoksi.

"Päämieheni ei tullut risteykseen sokkona"

Puolustuksen mukaan nuori mies on todettava syyttömäksi ja syytteet on hylättävä, koska kyse oli onnettomuudesta.

– Tasoristeyksen ohittaminen pysähtymättä ei ole lähtökohtaisesti liikennesääntöjen vastaista. Myös veturinkuljettaja kertoi olettaneensa, että auto pysähtyy.

– Vauhti on ollut hidas ja kuljettaja on ajanut risteykseen varovasti. Päämieheni ei ole tullut tasoristeykseen sokkona, nuorukaisen asianajaja Mikko Puhakka sanoi omassa loppulausunnossaan.

Puolustus huomautti, että olosuhteet olivat erittäin haasteelliset onnettomuushetkellä ja se on huomioitava, kun syytetyn menettelyä arvioidaan.

– Ei keneltäkään voida mahdottomia vaatia. Näkyvyys on se, mikä se on ja sillä on pärjättävä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Risteyksen vaarallisuus ei ollut tiedossa

Puolustuksen mukaan liikenneturvallisuudesta vastaavat viranomaiset olisivat sulkeneet Skogbyn tasoristeyksen, jos kyseistä risteystä ja sen vaarallisuutta olisi tutkittu jo ennen onnettomuutta.

– Jos Puolustusvoimat olisi ollut tietoinen tämän risteyksen erityisestä vaarallisuudesta, niin varusmiesten ei olisi sallittu ylittää tätä risteystä maastoautoilla yksinään ilman, että siellä on erikseen joku tähystämässä, Puhakka huomautti.

Puolustuksen mukaan Puolustusvoimat oli antanut varusmiesten ylittää kyseisen tasoristeyksen jopa yksinään maastoautolla ennen onnettomuutta.

– Risteyksen äärimmäinen vaarallisuus ei ollut kuitenkaan sen enempää liikenneturvallisuudesta vastaavien viranomaisten kuin Puolustusvoimienkaan tiedossa, asianajaja sanoi.

"Äärimmäisen surullinen tapaus"

Puolustuksen mukaan oikeudenkäynnissä jäi näyttämättä, että syytetyn menettely olisi poikennut vallitsevasta käytännöstä ja että hän olisi toiminut tuottamuksellisesti.

– Tämä on kaiken kaikkiaan äärimmäisen surullinen tapaus. Kaikkein surullisinta se on kuolleiden varusmiesten omaisten kannalta, mutta tämä on surullista myös päämieheni kannalta. 

– Tapahtunut tulee kulkemaan päämieheni elämässä mukana varmasti aina, Puhakka totesi.

Puolustuksen mukaan junan ja armeijan kuorma-auton törmäys oli valitettava onnettomuus ja tapaturma, eikä teko, josta joku voidaan todeta syylliseksi.

– Teonhetkisissä olosuhteissa ei voida katsoa, että päämieheni olisi toiminut huolimattomasti.

– Jos syytteitä joltakin osin luetaan päämieheni syyksi, niin seuraamusten osalta totean, että koska onnettomuus vaikuttaa varmasti koko hänen elämäänsä, niin siinä on rangaistusta aivan riittävästi, puolustusasianajaja sanoi.

Oikeus antaa tuomionsa lokakuun 3. päivä.

Lue myös:

    Uusimmat