Kun kehuttu matkakohde ei vastaa odotuksia, koko loma voi mennä pilalle ja jopa psyyke saattaa järkkyä. Nämä kohteet kannattaa kiertää kaukaa, jos lomansa haluaa onnistuvan varmasti.
1. Dublin
Hieman yllättäen kestosuosikki yliarvostetuimpien matkakohteiden kohdalla on Dublin. Trip Advisor -sivuston äänestyksessä Dublin on kruunattu Euroopan kolmanneksi tylsimmäksi pääkaupungiksi, koska siellä ei ole kovin paljoa nähtävyyksiä tai oikeastaan mitään muutakaan tekemistä. Tylsyydestään huolimatta kaupunki on esimerkiksi Helsinkiä kalliimpi.
Irlantilainen kulttuuri herättää maailmalla positiivisia mielikuvia, joten Dubliniin kohdistuu paljon odotuksia. Irlannin pääkaupunki kuvitellaan vehreäksi, iloisten pubien kaupungiksi. Pubit paljastuvat kuitenkin samanlaisiksi kuin muualla maailmassa ja niin arkkitehtuuri kuin sääkin on Dublinissa melko harmaa.
2. Bali
Myöskään Balin kohdalla odotukset ja todellisuus eivät kohtaa. Balia kuvaillaan hyvin saastuneeksi ja likaiseksi, mikä murskaa mielikuvat paratiisisaaresta. Rauhallista rantalomaa on myöskin turha odottaa: sitä pidetään meluisana, ja turisteja häiritään kaupustelulla jatkuvasti.
Matkaajille kaupustellaan tavaraa muuallakin maailmassa, mutta Balilla kauppaaminen on omaa luokkaansa. Kaupustelijat käytännössä kamppailevat turisteista.
3. Pattaya
Matkustajien kokemukset Pattayasta ovat melko yhteneviä Balin kanssa. Tämäkin "paratiisi" paljastuu saastuneeksi ja erityisesti rannat ovat todella likaisia.
