Yli tuhat kotitaloutta yhä vailla sähköä – huomenna tuulenpuuskat voivat aiheuttaa taas tuhoja

Tuuli on katkonut puita ja jättänyt kotitalouksia sähköttä tänään varsinkin maan etelä- ja itäosissa.

Noin kello 20 koko maassa oli sähköä vailla noin 1 300 kotitaloutta. Puita oli kaatunut teille ja sähkölinjoille esimerkiksi Mikkelin seudulla.

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että tuulinen sää jatkuu huomennakin. 

– Puuskat voivat olla hyvinkin kovia. Tuulituhot ovat mahdollisia myös huomenna, mutta isot puut eivät enää kaadu. Pahin tuuli jää siis tähän päivään.

Ilmatieteen laitos varoittaa Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa vaarallisen voimakkaasta tuulesta huomenna aamulla ja aamupäivällä. Puuskissa tuulen nopeus saattaa olla 20 metriä sekunnissa.

Huomenna tulee sadekuuroja yleisesti maan keski- ja pohjoisosassa. Ajoittain sade on jatkuvampaa.

Lämpötilat pyörivät huomenna suuressa osassa maata 15 asteen molemmin puolin, Pohjois-Lapissa kymmenen asteen tienoilla.

Lue myös:

    Uusimmat