Yli puolet virolaisista on rajoittanut ruokaostosten tekoa

Talouden taantuma on pakottanut virolaiset tarkkailemaan kuluttamistaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan liki kaksi kolmesta virolaisesta on alkanut rajoittaa ostoksiensa tekoa puolen vuoden takaiseen verrattuna.

Eesti Päevaleht esitteli Faktum & Ariko -tutkimuslaitoksen tuloksia torstaina. Tutkimukseen haastateltiin 500 virolaista helmikuun alussa.

Suurennuslasin alle virolaiset ovat ottaneet varsinkin ruoka-ostoksensa. 59 prosenttia kyselyyn vastanneista on rajoittanut ruuan ostamista ja kulutustottumusten muutoksen väitetään näkyvän jopa kauppojen hyllyillä.

Tutkimusjohtaja Kalev Pettin mukaan ruoan hinnan tarkkailu on luonnollista, sillä se on jokapäiväinen kuluerä ja siksi helpoin seurattava. Yllättävää on kuitenkin se, että ruoan hintoja tarkkailevat myös paljon tienaavat ihmiset.

- Kulutustottumuksiaan rajoittanut ryhmä on melko suuri ja siinä on edustettuna kaikki tuloluokat, Pett sanoi lehtihaastattelussa.

Ruokakaupoista kerrotaan, että kuluttajat ostavat nyt jonkin verran vähemmän esimerkiksi kala- ja lihatuotteita, valmisruokia sekä jäätelöä. Samaan aikaan peruselintarvikkeiden kuten maitotuotteiden, kananmunien ja leivän kysyntä on kasvanut. Muutos voi kertoa siitä, että ruokaa on yhä enemmän alettu tehdä itse.

Kulutustottumusten muutos näkyy jonkin verran myös vaate- ja kenkäkaupassa. Kyselyn mukaan pukineiden ja kenkien ostamista on vähentänyt 13 prosenttia vastanneista.

Viron tilastokeskus kertoi viime kuussa, että kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio kiihtyi helmikuussa 11,3 prosenttiin. Vuodessa ruoan hinta kipusi yli 17 prosenttia ja asumiskustannukset yli 15 prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat