Mainos

Yli puolet suomalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä – korkeammin koulutetuilla myönteisempi kanta

2:49
Video: Näin Nato on vuosien aikana laajentunut

Suomalaisista hieman yli puolet eli 51 prosenttia kertoo vastustavansa Natoon liittymistä, selviää Maaseudun Tulevaisuuden, Verkkouutisten ja Hufvudstadsbladetin tilaamasta kyselytutkimuksesta.

Kielteisimmin jäsenyyteen suhtautuvat vasemmistoliiton kannattajat, joista 69 prosenttia vastustaa liittymistä.

Natoon liittymistä kertoo kannattavansa 26 prosenttia suomalaisista. Myönteisimmin jäsenyyteen suhtautuvat kokoomuksen kannattajat, joista 57 prosenttia kannattaa liittymistä.

Korkeammin koulutetut myönteisiä

Korkeatuloiset, itsensä poliittisesti oikealle sijoittavat ja akateemisesti koulutetut suhtautuvat Natoon myönteisemmin kuin vain peruskoulun suorittaneet, vasemmistolaiseksi itsensä luokittelevat ja pienituloiset.

Kyselyn toteutti markkinatutkimusyritys Kantar TNS ja siihen vastasi kesäkuun alussa 1  106 15–74 -vuotiasta henkilöä. Virhemarginaali kyselyssä on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.


Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja