Painin maailmanmestari ja kaksinkertainen olympiamitalisti Marko Yli-Hannuksela kiihdyttää tahtiaan kesän edetessä. Äskettäin Yli-Hannuksela vietti kahden ja puolen viikon rankan treenijakson Saksassa ja parhaillaan hän harjoittelee viiden muun suomalaisen edustuspainijan kera Yhdysvaltain Coloradossa.
- Perustaltaan mikään ei ole muuttunut, Edelleenkään minua eivät sytytä EM-kisoja pienemmät kisat. Välillä minun on tosin testimielessä kokeiltava osaamistani kansainvälisissä cupeissa, 33-vuotias Yli-Hannuksela sanoo.
Ilmajoen Kisailijoiden Marko Yli-Hannuksela haluaa painia maailman huipulla. Tavoite tietää sitä, että matolla hänen on melskattava päivittäin pitkään ja tosissaan. Yhdysvaltain painileiri entisen maajoukkuejuoksijan Risto Ulmalan tutuiksi tuomissa maisemissa tuo Yli-Hannukselalle kovuutta siksikin, kun vastassa on usean eri maan painijoita.
- Kesästäni menee siivua suurempi pala painiessa, mutta kun tähän puuhaan on ryhtynyt, pitää tehdä työ kunnolla, Yli-Hannuksela sanoo.
Vastusta koti- ja ulkomailta
Suomen edustuspainijat saavat Coloradon-leirillä vastaansa vääntäjiä ainakin Kroatiasta, Sloveniasta, Saksasta, Norjasta, Ruotsista ja isäntämaa Yhdysvalloista.
- Ihan tarpeellista on, että uusia kavereita tulee vastaan. Mitä useampia painijoita ja mitä erilaisempia painityylejä voin kohdata, sitä mielekkäämpää touhu kaikkinensa on, Yli-Hannuksela kertoo.
Paini sinänsä on Yli-Hannukselalle tärkeää, ja sitä pitää tehdä myös tuttujen kanssa.
- Kotimatollani Ilmajoella olen treeneissä ottanut yhteen Kim-Jussi Nurmelan, Juha Hiltusen ja Tero Välimäen kanssa, Yli-Hannuksela selvittää.
Kaikki edellä mainitut ovat edustaneet Suomea maailmalla, joten satunnaisten kylänmiesten ja kuntopainijoiden kera ei Yli-Hannukselan ole tarvinnut ottaa matsia. Yli-Hannukselan suomalaisista treenikavereista yllättävimmässä vireessä on ollut Välimäki, joka heinäkuun alussa voitti 66-kiloisten sarjan Madridin turnauksessa. Välimäki väänsi tuolloin finaalissa voiton venäläispainijasta.
- Jokainen meistä hyötyy siitä, että olemme tosissamme treenejä myöten, Yli-Hannuksela viittaa hänelle harjoituksissa vastusta antaneeseen ja yhä antavaan suomalaiskolmikkoon.
Seitsemän arvokisamitalia
Ensi kesän Pekingin olympialaisiin vankasti tähtäävä Yli-Hannuksela on jo nykyisillä saavutuksillaan jäänyt painin historiaan. Hän on hankkinut seitsemän aikuisten arvokisamitalia lajissa, jossa kysytään taitoa, kuntoa, voimaa ja tekniikkaa. Vuodet ovat vakavoittaneet tätä urheilusta kautta linjan kiinnostunutta miestä.
- Jos aikoo olla maailman huipulla, on keskityttävä olennaisuuksiin. Silloin ei voi liikaa leikkiä ja tuhlata aikaansa, Yli-Hannuksela korostaa.
Tuo tarkoittaa pitkiä rupeamia punttisalilla ja myös sitä, että liikkeet ovat nostoissa rajut ja toistot tulisia.
- Kyllä nyt Yhdysvalloissakin aikani menee mattotouhun lisäksi myös punttisalilla. Ei sitä voimaa koskaan ole liikaa, Yli-Hannuksela sanoo.
Motivaatio kumpuaa olympialaisista
Marko Yli-Hannuksela meni painisalille ensi kerran vähän pesäpallomailaa kookkaampana vuonna 1978, isänsä Seppo Yli-Hannuksela n mukana. Nyt Markon menoa seuraavat hänen neljä lastaan, eivätkä vain seuraa. Sukunimi Yli-Hannuksela on jo nähty usean tenavan voimin pienpainijoiden tuloslistoilla.
Marko Yli-Hannuksela tietää, että totisia painivuosia hänellä on takanaan enemmän kuin mitä hänellä on niitä edessä. Hän ei ole ihan tarkkaan miettinyt tulevia painipäiviään, mutta varmaa on se, että Pekingin olympialaiset ensi kesänä ovat hänelle olennaisin motivaation antaja painiin juuri nyt.
Olympialaisia ennen, syyskuussa 2007, Yli-Hannuksela ottaa mittaa maapallomme parhaista painijoista Azerbaidzhanin pääkaupungissa Bakussa järjestettävissä MM-kisoissa. Niissä kisoissa ovat jaossa paikat Pekingiin.
(MTV3-STT)