Yli 60 yhä evakossa Turun tuhoisan palon vuoksi – paluuajankohdasta ei tietoa

Turussa tulipalon takia tyhjennetyn kerrostalon asukkaat ovat joutuneet viettämään yönsä evakossa.  

Turun keskustassa Ursininkadulla riehunut palo tuhosi kahdeksankerroksisen talon ullakon. Lisäksi sammutusvesistä on aiheutunut muihin kerroksiin vahinkoja, joiden laajuutta vasta selvitellään.  

– Sammutusvettä on valunut asuntoihin aika laillakin, ainakin porraskäytävässä aivan alas asti. Vahinkojen koko laajuus selviää myöhemmin, kertoo päivystävä palomestari Knut Lehtinen.  

Rakennuksesta evakuoitiin yli 60 ihmistä, joista kukaan ei loukkaantunut palossa. Vielä ei ole tiedossa, milloin he pääsevät palaamaan koteihinsa.

Poliisi tutkii eilen iltaseitsemän aikaan syttyneen palon syttymissyytä. Paikalle hälytettiin yli 20 pelastuslaitoksen yksikköä, mutta talon ullakko paloi jo ilmiliekeissä, kun sammutustyöt päästiin aloittamaan.  

Lue myös:

    Uusimmat