Yli 200 miljoonaa ihmistä on saanut koronarokotuksen – lähes puolet annettu vauraissa maissa, joissa asuu vain kymmenesosa maailman väestöstä

Saitko puhelimeesi viestin rokotusvuorostasi? Näin koronarokotusta odottavan tulee toimia 3:01
Saitko puhelimeesi viestin rokotusvuorostasi? Näin koronarokotusta odottavan tulee toimia

Maailmassa oli annettu lauantaihin mennessä yhteensä yli 200 miljoonaa koronavirusrokoteannosta, kertoo uutistoimisto AFP.

200 miljoonan rokotuksen raja meni todennäköisesti rikki jo hieman aiemmin, mutta Kiina ja Venäjä ovat hiljattain lakanneet julkaisemasta uusimpia rokotuslukujaan.

Rokotuksia on annettu ainakin 107 maassa, mutta niistä noin 45 prosenttia on annettu vauraissa G7-ryhmän maissa. G7-maissa eli Yhdysvalloissa, Japanissa, Saksassa, Britanniassa, Ranskassa, Italiassa ja Kanadassa asuu vain noin 10 prosenttia maailman väestöstä.

Perjantaina G7-maat lupasivat jakaa rokotuksia tasaisemmin myös köyhempiin maihin.

Suhteellisesti eniten rokotuksia on annettu Israelissa, jossa lähes puolet väestöstä on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Yli 10 prosenttia väestöstä on saanut vähintään yhden annoksen myös Britanniassa, Bahrainissa, Yhdysvalloissa, Chilessä, Seychelleillä ja Malediiveilla.

Yhdysvalloissa on annettu määrällisesti eniten rokoteannoksia, yli 59 miljoonaa. Kiina oli antanut helmikuun 9. päivään mennessä yli 40 miljoonaa rokotusta.

Rokoteannoksista 92 prosenttia on annettu maissa, jotka Maailmanpankki luokittelee tulotasoltaan vähintään korkeamman keskitason maiksi. Maailmanpankin luokituksen 29 köyhimmästä maasta vain Guineassa ja Ruandassa on aloitettu rokotukset.

Suomessa on annettu yli 348  000 rokotusta. Vähintään yhden annoksen Suomessa on saanut yli 276  000 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat