Yli 20 ihmistä kuollut Kiinassa turistibussin tulipalossa – ainakin 30 loukkaantui, viisi on kriittisessä tilassa

Kiinassa ainakin 26 ihmistä on kuollut ja 30 loukkaantunut turistibussin sytyttyä palamaan, kertovat paikalliset viranomaiset.

Turma sattui Hunanin maakunnassa maan keskiosissa. Bussissa oli 53 matkustajaa, kaksi kuljettajaa ja matkaopas. Loukkaantuneista viisi on kriittisessä tilassa.

Viranomaisten mukaan molemmat kuljettajat on pidätetty ja onnettomuuden syytä selvitetään.

Liikennenonnettomuuksissa kuolee kymmeniätuhansia

Rajut liikenneonnettomuudet ovat yleisiä Kiinassa, jossa turvamääräyksiin suhtaudutaan usein välinpitämättömästi.

Maassa kuoli liikenneonnettomuuksissa 58 000 ihmistä vuonna 2015. Tätä tuoreempia tietoja ei ole julkaistu. Liikennelakien noudattamatta jättämisen arvioidaan olleen syynä 90 prosenttiin vuoden 2015 turmista.

Marraskuussa yli 10 ihmistä kuoli, kun bussi syöksyi sillalta veteen Chongqingissa maan keskiosissa. Kuljettajan kerrotaan joutuneen nyrkkitappeluun matkustajan kanssa, joka ohitti oman pysäkkinsä.

Helmikuussa kaasusäiliöitä ja polttoainetta kuljettanut pakettiauto roihahti liekkeihin ja päätyi jalankulkijoiden keskelle Shanghaissa. Ainakin 18 ihmistä loukkaantui.

Lue myös:

    Uusimmat