Suomi on avauspäivän jälkeen viimeisellä sijalla 12:ntena yleisurheilun EM-joukkuekilpailun superliigassa Norjan Bergenissä.
Venäjä johtaa kisaa 209 pisteellä. Suomella pisteitä on 80.
Sunnuntaina kisataan vielä 19 lajissa, mutta Suomella on pitkä matka superliigapaikan uusimiseen vaadittavaan yhdeksänteen sijaan. Viimeisen säilyjän paikalla olevalla Espanjalla on 106 pistettä.
Toiveet säilymisestä kokivat kovan kolauksen jo ennen ensimmäistä juoksulajia, kun Jussi Heikkilä kaatui 400 metrin aitojen lämmittelyssään, eikä kyennyt juoksemaan. EM-tulosrajan aiemmin tänä kesänä alittanut Heikkilä kolhi jalkateräänsä, mutta ilmeisesti hänen kautensa jatko ei vaarantunut.
Lisää jobinpostia tuli 4x100 metriltä, kun aloittaja Hannu Hämäläisen takareisi kramppasi. Hämäläinen kuitenkin sinnitteli urakkansa kunnialla loppuun, ja joukkueelle merkittiin kohtalainen aika 40,06, jolla tuli kahdeksas sija.
Joukkueen yllättäjäksi nousi keihäänheittäjä Oona Sormunen, joka sijoittui avausheittonsa tuloksella 57,11 erittäin kovassa seurassa neljänneksi.
- Osasin heittää kovaan vastatuuleen riittävän matalia. Sijoitus idolien kanssa samassa kilpailussa tyydyttää, mutta jättipottikin oli tarjolla, Sormunen pohti.
Puuskainen tuuli otti keihääseen kiinni niin, ettei kukaan ylittänyt 60 metrin rajaa. Saksan Christina Obergföll heitti 59,88, ja britti Goldie Sayers nousi viimeisen kierroksen tuloksellaan 59,25 toiseksi ennen Venäjän Maria Abakumovaa.
Kivinen uskoo kahdeksaan metriin
Myös pituushyppääjä Mikko Kivinen sijoittui neljänneksi ponnistettuaan ensimmäisellään 784. Myötätuuli puhalsi sen aikana 2,5 metriä sekunnissa, mutta Kivinen mittautti myös tilastoihin kelpaavan 780.
Venäjän Pavel Shalin lensi voittajaksi myötätuulituloksellaan 826, ja Kivisen edelle pääsivät myös Kreikan Kafetien Gomis 809 ja Ison-Britannian Chris Tomlinson 798 kantaneella hypyllään.
- Kuntoni on selvässä nousussa, ja kaikki ainekset kahdeksaan metriin alkavat olla koossa. Askelmerkkini vaihteli kuitenkin liikaa tänään, tyytyväinen Kivinen luonnehti.
Minna Nikkanen sai kuin saikin seipäänsä ajoissa Bergeniin ja hallitsi vaikean sivutuulen. Nikkanen ylitti 440 ja sijoittui viidenneksi. Hän kritisoi EM-kilvan erikoissääntöä, joka lopettaa kilpailun neljänteen pudotukseen.
- Olisin halunnut hyödyntää hyvää kuntoani paremmin. Nyt tuntui ikään kuin kilpailu olisi loppunut kesken, Nikkanen murehti.
Matti Räsänen arvioi 5 000 metrin juoksuaan nihkeäksi, vaikka sillä irtosikin kuudes sija. Myös Olli-Pekka Karjalainen toi moukarista saman sijan, mutta tulos 72,30 jäi kauas toivotusta.
Lauantain kovimman tuloksen teki kohubritti Dwain Chambers, joka kukisti 100 metrillä nuoren ranskalaistähden Christophe Lemaitren tilastokelpoisin huippuajoin 9,99-10,02.
EM-joukkuekilpailun superliiga, 1. päivä, Bergen, Norja:
Miehet:
100 m: 1) Dwain Chambers Britannia 9,99, 2) Christophe Lemaitre Ranska 10,02, 3) Emanuele Di Gregorio Italia 10,20, 4) Angel David Rodriguez Espanja 10,23, 5) Andrei Jepishin Venäjä 10,40, 6) Aliaksandr Linnik Valko-Venäjä 10,44,... 9) Hannu Hämäläinen Suomi 10,64.
400 m: 1) Martyn Rooney Britannia 45,67, 2) Leslie Djohne Ranska 45,72, 3) Vladimir Krasnov Venäjä 45,74, 4) Dimitrios Gravalos Kreikka 46,35, 5) Thomas Schneider Saksa 46,36, 6) Andrea Barberi Italia 46,62,... 9) Matti Välimäki Suomi 47,29 (kkk).
1500 m: 1) Colin McCourt Britannia 3.46,70, 2) Christian Obrist Italia 3.46,77, 3) Carsten Schlangen Saksa 3.46,89, 4) Mateusz Demczyszak Puola 3.47,16, 5) Oleksandr Borisjuk Ukraina 3.47,22, 6) Henrik Ingebrigtsen Norja 3.47,40, 7) Niclas Sandells Suomi 3.47,48.
5000 m: 1) Mo Farah Britannia 13.46,93, 2) Alemayehu Bezabeh Espanja 13.49,24, 3) Serhiy Lebid Ukraina 13.49,90, 4) Jevgeni Rybakov Venäjä 13.55,04, 5) Daniele Meucci Italia 13.56,95, 6) Matti Räsänen Suomi 13.58,40.
400 m aj: 1) David Greene Britannia 49,53, 2) Periklis Iakovakis Kreikka 50,13, 3) Aleksandr Derevjagin Venäjä 50,20, 4) Stanislav Melnikov Ukraina 50,48, 5) Sebastien Maillard Ranska 51,14, 6) Silvio Schirrmeister Saksa 51,16. Jussi Heikkilä Suomi ei juossut.
4x100 m: 1) Italia 38,83, 2) Britannia 39,00, 3) Saksa 39,07, 4) Puola 39,09, 5) Venäjä 39,32, 6) Ukraina 39,52,... 8) Suomi (Hannu Ali-Huokuna, Joni Rautanen, Jonathan Åstrand, Hannu Hämäläinen) 40,06.
Pituus: 1) Pavel Shalin Venäjä 826, 2) Kafetien Gomis Ranska 809, 3) Chris Tomlinson Britannia 798, 4) Mikko Kivinen Suomi 784 (+2,5 m/s), 5) Eusebio Caceres Espanja 781, 6) Christian Reif Saksa 780.
Korkeus: 1) Aleksandr Shustov Venäjä 228, 2) Tom Parsons Britannia 225, 3) Andri Protsenko Ukraina 222, 4) Fabrice Saint Jean Ranska 222, 5) Giulio Ciotti Italia 222, 5) Konstadinos Baniotis Kreikka 222,... 11) Niko Kyyhkynen Suomi 218.
Kuula: 1) Tomasz Majewski Puola 20,63, 2) Ralf Bartels Saksa 20,61, 3) Yves Niare Ranska 20,35, 4) Pavel Lyzhyn Valko-Venäjä 19,97, 5) Carl Myerscough Britannia 19,91, 6) Pavel Sofyin Venäjä 19,55,... 11) Robert Häggblom Suomi 18,20.
Moukari: 1) Pavel Kryvitski Valko-Venäjä 77,79, 2) Nicola Vizzoni Italia 77,54, 3) Markus Esser Saksa 75,79, 4) Nicolas Figere Ranska 74,76, 5) Wojciech Kondratowicz Puola 73,77, 6) Olli-Pekka Karjalainen Suomi 72,30.
Naiset:
100 m: 1) Veronique Mang Ranska 11,23, 2) Ezinne Okparaebo Norja 11,30, 3) Laura Turner Britannia 11,31, 3) Yeoryia Kokloni Kreikka 11,31, 5) Jevgenia Poljakova Venäjä 11,36, 6) Olesia Povh Ukraina 11,38,... 12) Sari Keskitalo 11,93 (kkk).
400 m: 1) Ksenia Ustalova Venäjä 51,79, 2) Antonina Jefremova Ukraina 52,47, 3) Sviatlana Usovitsh Valko-Venäjä 52,91, 4) Libania Grenot Italia 52,97, 5) Virginie Michanol Ranska 53,33, 6) Kim Wall Britannia 53,48,... 12) Emma Millard Suomi 55,87.
800 m: 1) Natalia Lupu Ukraina 2.02,74, 2) Svetlana Kljuka Venäjä 2.03,49, 3) Elisa Cusma Piccione Italia 2.03,91, 4) Emma Jackson Britannia 2.04,53, 5) Fanjanteino Felix Ranska 2.04,55, 6) Eleni Filandra Kreikka 2.04,69,... 12) Suvi Selvenius Suomi 2.10,81.
3000 m: 1) Jelena Zadorozhnaja Venäjä 9.08,42, 2) Renata Plis Puola 9.08,94, 3) Ragnhild Kvarberg Norja 9.09,59, 4) Natalia Rodriguez Espanja 9.09,92, 5) Sviatlana Kudzelitsh Valko-Venäjä 9.16,06, 6) Valentina Costanza Italia 9.16,59,... 11) Saara Pekkarinen Suomi 9.34,81.
400 m aj: 1) Natalia Antjuh Venäjä 55,27, 2) Eilidh Child Britannia 56,48, 3) Anastasia Rabtshenjuk Ukraina 56,79, 4) Anna Jesien Puola 57,05, 5) Manuela Gentili Italia 57,86, 6) Stine Tomb 58,01,... 10) Ilona Ranta Suomi 59,25.
3000 m ej: 1) Julia Zarudneva Venäjä 9.23,00,... 9) Sandra Eriksson Suomi 10.05,50.
4x100 m: 1) Venäjä 42,98, 2) Ranska 43,47, 3) Ukraina 43,72, 4) Britannia 43,77, 5) Saksa 43,79, 6) Puola 43,97,... 12) Suomi (Jasmin Showlah, Noora Hämäläinen, Sari Keskitalo, Minna Laukka) 46,60.
3-loikka: 1) Olha Saladuha Ukraina 14,39, 2) Athanasia Perra Kreikka 14,37, 3) Jekaterina Kajukova Venäjä 14,26, 4) Ksenija Dzetsuk Valko-Venäjä 14,15, 5) Simona La Mantia Italia 14,04, 6) Teresa Nzola Meso Ba Ranska 14,00,... 12) Kristiina Mäkelä Suomi 12,76.
Seiväs: 1) Svetlana Feofanova Venäjä 465, 2) Silke Spiegelburg Saksa 465, 3) Anna Rogowska Puola 440, 4) Elena Scarpellini Italia 430, 5) Minna Nikkanen Suomi 430, 6) Cathrine Larsåsen Norja 430.
Kiekko: 1) Nadine Müller Saksa 63,53, 2) Natalia Sadova Venäjä 59,59, 3) Kateryna Karsak Ukraina 57,20, 4) Laura Bordignon Italia 54,53, 5) Joanna Wisniewska Puola 54,25, 6) Melanie Pingeon Ranska 53,59,... 11) Tanja Komulainen Suomi 50,29.
Keihäs: 1) Christina Obergföll Saksa 59,88, 2) Goldie Sayers Britannia 59,25, 3) Maria Abakumova Venäjä 58,24, 4) Oona Sormunen Suomi 57,11, 5) Vira Rebryk Ukraina 56,97, 6) Mercedes Chilla Espanja 55,83.
Pistetilanne 21/40 lajin jälkeen:
1) Venäjä 209
2) Britannia 188
3) Italia 154,5
4) Ukraina 153
5) Ranska 150,5
6) Puola 143
7) Saksa 141,5
8) Valko-Venäjä 110,5
9) Espanja 106
10) Kreikka 101
11) Norja 95
12) Suomi 80
Kilpailu jatkuu sunnuntaina.
(MTV3-STT)
Katso Tulosruudun juttu (19.6.2010)
Sumo video id